Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 18.02.2020

Palkitun Annika Grofin ohjaama Syksyn jälkeen saapuu kevät -draama elokuvaensi-iltaan toukokuussa

Dokumenttielokuvistaan moninkertaisesti palkitun ohjaaja Annika Grofin (mm. Liikkumavara, 2009) ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva Syksyn jälkeen saapuu kevät saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 15. toukokuuta. Riipaiseva draama kertoo nuoren naisen kielletystä rakkaudesta ja sodan särkemistä ihmisistä 1940-luvun Suomessa. Elokuvan on tuottanut Tarasow Filmsin Joon Tervakari.

 

Elokuvaa tähdittävät ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Asta Sveholm sekä kokeneet näyttelijät kuten Turkka Mastomäki, Timo Lavikainen, Sari Havas ja Antti Raivio.

 

Kuvassa on Asta Sveholm, joka katsoo vasemmalle. Hän seisoo peltomaisemassa.  Kuva on kasvokuva.

 

Syksyn jälkeen saapuu kevät on ensimmäinen kokoillan näytelmäelokuva, jossa puhutaan livvinkarjalaa. Elokuvassa parikymppinen Anni (Asta Sveholm) perheineen joutuu jatkosodan kynnyksellä jättämään kotinsa Raja-Karjalassa ja asettumaan vieraalle paikkakunnalle. Uuden elämän rakentaminen ei ole helppoa, sillä paikalliset asukkaat pitävät livvinkarjalaa puhuvia tulijoita epäilyttävinä muukalaisina. Anni rakastuu paikalliseen vanhempaan mieheen, sodassa vammautuneeseen Taunoon (Turkka Mastomäki), eikä käsitä, miksei tämä antaudu hänelle kokonaan.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Annika Grof kuvailee elokuvan lähtökohtia:

”Vuoden 2015 pakolaistilanne kosketti suomalaisia harvinaisen voimakkaasti. Niin minuakin. Se nosti esiin tunteita ja ajatuksia, jollaisia emme ehkä olleet kohdanneet vuosikymmeniin. Halusin kirjoittaa tarinan kotinsa jättäneiden ja sitä vieraassa maassa tarjoavien välisestä mutkikkaasta suhteesta sekä pohtia toistemme kohtaamisen universaalia vaikeutta. Minusta tuntuu, että elämä on aina lähtemistä ja vastaanottamista. Elokuvassa nuoren Annin rohkeus avata oma sisimpänsä rakastetulleen peilaa Annin veljien ja paikallisten välistä konfliktia, jossa väylä hyväksyntään on vielä poikki. Tarvitaan yhteinen kipeä kokemus, jotta ymmärrys voi saada tilaa.”

Tuottaja Joon Tervakari kertoo:

”Kaiken tekemisen lähtökohtana tässä tuotannossa on ollut taiteellinen vapaus. Se on toki tuonut tuotannollisia haasteita, mutta olemme saaneet pidettyä kiinni pääperiaatteestamme, että etenemme elokuvan ehdoin, ilman ulkopuolisia rajoitteita. Tämän on mahdollistanut Grofin kirjoittama vahva, lihallinen ja ihmistä lähellä oleva poikkeuksellinen tarina, joka on toiminut työryhmän ja tuotannon innoittajana.”

Nouseva tähti ja kokeneet elokuva-alan huiput

Teemoiltaan ajatonta elokuvaa tähdittää nuori näyttelijälupaus Asta Sveholm, jolle rooli kiivaana ja elämännälkäisenä Annina on ensimmäinen elokuvatyö. Sveholmin vastanäyttelijänä, sulkeutuneena Taunona, nähdään useista elokuvista ja tv-sarjoista tuttu Turkka Mastomäki. Lisäksi elokuvassa esiintyvät muun muassa elokuva-, teatteri- ja tv-alan konkarit Sari Havas, Timo Lavikainen ja Antti Raivio.

Annika Grofin tunnetuin elokuva on eduskunnan työtä seuraava dokumentti Liikkumavara (2009), josta hän sai parhaan dokumenttielokuvan Jussi-ehdokkuuden. Liikkumavara voitti ilmestymisvuonnaan Tampereen elokuvajuhlilla parhaan yli 30-minuuttisen elokuvan palkinnon sekä yleisöpalkinnon. Dokumenttielokuviensa lisäksi ohjaaja-käsikirjoittaja Grof on ohjannut lukuisia tv-sarjoja. Viime vuonna hän voitti Ylelle ohjaamastaan Iskelmätarinoita-sarjasta Pro Iskelmä -palkinnon. Grof on ohjannut myös muun muassa suositun Syke-sarjan parhaillaan esitettävää, seitsemättä tuotantokautta.

 

Syksyn jälkeen saapuu kevät -elokuvaa on ollut tekemässä joukko kotimaisen elokuva-alan huippuja. Kuvaaja Jarmo Kiuru on aiemmin kuvannut muun muassa kansainvälisesti palkitun, parhaan lyhytelokuvan Jussi-ehdokkaanakin olevan Kaksi ruumista rannalla -elokuvan (2019), osan Tottumiskysymyksen (2019) episodeista sekä kuvauksesta kiitettyä tv-sarjaa Nyrkki (2019). Elokuvan poikkeuksellisen sävellystyön on tehnyt laaja-alainen musiikkituottaja ja muusikko Ville Riippa, joka on työskennellyt useissa Grofin ohjaustöissä ja joka sai Jussi-ehdokkuuden sävellyksestään Liikkumavara-dokumenttiin.

Dramaturgina on toiminut kokenut Jari Rantala (käsikirjoittajana mm. tv-sarjassa Karppi 2018 sekä elokuvissa Paha Maa 2005 ja Tuntematon sotilas 2018). Joon Tervakari on leikannut elokuvan yhdessä Sari Antikaisen kanssa. Tervakari on aiemmin leikannut muun muassa elokuvat Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017) ja Kohta 18 (2012), josta hän sai parhaan leikkauksen Jussi-ehdokkuuden.

Tarasow Films on tuotantoyhtiö, jonka historiaan mahtuu runsaasti tuotantoja ja jälkituotantoja fiktiosta mainoksiin ja dokumenteista taide-elokuviin.

Syksyn jälkeen saapuu kevät

Rooleissa
Anni – Asta Sveholm
Tauno – Turkka Mastomäki
Manu – Verneri Lilja
Äiti – Sari Havas
Matti – Timo Lavikainen
Klaudia – Hanna Lekander
Leo – Antti Raivio
Taunon vaimo – Wanda Dubiel
Mitrei (isä) – Antti Virmavirta
Iita – Rebekka Holi
Nuorukainen – Arttu Lindeman

Tekijät
Käsikirjoitus ja ohjaus: Annika Grof
Kuvaus: Jarmo Kiuru
Leikkaus: Joon Tervakari, Sari Antikainen
Säveltäjä: Ville Riippa
Äänisuunnittelu: Mikko Mäkeläinen
Lavastussuunnittelu: Niclas Warius
Pukusuunnittelu: Hanna Hirvonen
Maskeeraussuunnittelu: Niina Niskanen
Dramaturgi: Jari Rantala
Tuottaja: Joon Tervakari