Keväällä sattuu useen, notta isuäitee hävis kokille. Sielä se penkoo puo pystys ja hilikku silimillä koppiansa. Mukana oli luutu ja vesisankoo harian lisäksi.
Se oli oikeen koria kokki. Monesta pikkuusesta klasista tuli valua ja hyllyyllä oli koppia. Niis kopiis oli renttuja ja matonkuteeta ja kaikellaasia kokkalehia. Vaari nauroo isuäireelle ja kertoo kaikilleen, notta meirän akka on ny kokilla. Niinä päivinä vaari joi kiltisti sumppia ja söi rinkuloota nisun puuttehes.
Renttuja kokilla. (kuvan laatikot eivät liity tapaukseen)
Kokki on sellaanen, mikä pitääs olla joka paikas. Mones kerrostaloos on kokki ja Hilimallaki on aika leviä kokki. Oikeen tuloo surko niitä ihimisiä, jokka rakentaa sellaasen morennin taloon, johona ei oo kokkia ei renttukamaria. Ja vielä enemmän tuloo surko rivitaloos asuvia, kun niillä on sellaanen pihavarasto, aivan ku puuliiveri.
Meiränki kersat on oppinut pienestä, notta kokilla on kaikki vanhat romut. Niinku mummulaski. Ne soitti vaarillen silloon tällöön ja tulivat kertomahan, notta mumma on kokilla. Heti tiesi, notta ei parane soitella eikä kersat saa sairastua, ku mumma ei voi tulla hoitamahan.
Kokista tuloo addikti nykyaikaasesti sanottuna. Kokilla on kaikki romut ja tilikut looris, turkit pussiis ja pieneksi jäänehet vaattehet henkariis. Sellaaset leheret, jokka on jäänyt lukematta voi vierä kokille omihin hyllyyhin. Vuosien päästä on eherotoonta käyrä kattomas kuinka pienet rentut on mahtunu päälle. Samalla voi vilikaasta lehtiä ja istua lukemahan hyliätylle nahkasoffalle vanhoja uutisia.
Joka kevääset suursiivot alootetahan kokista. Se pitää järiestää uurestansa, ku joka vuosi tuloo kokkihin pantavia tavaroota. Nykyään on pakko, ku kirpputorikkaa ei huoli mitää ja renttujen rahtaaminen tuloo hintoohinsa. Äitee on vielä opettanu, notta koskaa ei tierä mikä tulevaasuures tarvitahan. Sota-aikana tehtikin kengäkki vanhoosta laukuusta ja nahkatakki oli oikia aarre. Meirän kokis on soranjäläkeesiä takkia ja pukuja varmuuren vuoksi. Oikeen otti kipiää, ku lähäretin yhyren kuorman naapurimaahan, ja laitoon niille vällyt ja vaarin turkit jostaki 30-luvulta. Kyytimies sanoo, notta kaikki menöö. Epäälen.
Tänäki keväänä pitää mennä kokille ja teherä tilaa kersojen kotihin tuomille romuulle ja rentuulle. Flikkaki lykkäs autonperähän pyykkikopan, kattiloota ja vanhoja renttuja. Oon jo leikannu matonkuteetaki reirut 50 säkkiä. Ny pitääs löytää valoosa nurkka, notta saisin kangaspuut pystyhyn. Renttumaton kutominen näyttää hyvästi helepolta, ja joululahajoja ei tarvittisi funteerata. Matot kuluu nopiaa ku miehet pesöö ne painepesurilla, eikö.
Mietiin, mihkä säilyän mokkelot ja niiren käsinteheryt verhat. Mokkelokaatia löytyy monta kymmentä ja ruppia piisaa, ku aika on syönyt massanupit. En millää malta pistää niitä myyntihin, kun niillä nimet ja tierän, kuka niiren äitee oli.
Pitääskö laittaa peili takapuolensa taakse ja kattua, muistutanko isuäiteetä ja onko mun puo yhtä komiasti pystys ku isuäireellä. Meinaan peraata koppakasan.
Hilima
Kokki = ullakko
Puo = takamus
Mokkelo = nukke
Ruppi = vartalo
Nuppi = pää
Kaati = esiliina
Kokkales = sekalainen tarpeeton pikkutavara
