Helsingin päärautatieasemalla koetaan keskiviikkona 9. syyskuuta jotain ennennäkemätöntä, kun ilma-akrobaatit ottavat Helsingin päärautatieaseman kellotornin näyttämökseen. Tapahtuma on osa Circus & Dance Finlandin Sirkus tulee! -kampanjaa, joka nostaa valokeilaan koko suomalaisen nykysirkustaiteen.
Kellotornin tempauksella haetaan huomiota sille, että Suomessa tehdään kansainvälisen tason nykysirkustaidetta, mutta sitä tunnetaan meillä vielä huonosti. Maksuton ulkoilmanäytös järjestetään 9. syyskuuta klo 18–18.15, ja yleisö ohjataan Rautatientorille. Ennen illan pääesitystä sirkusta nähdään myös aseman sisätiloissa klo 17–17.45.

Kellotornissa esiintyvä seinätanssija Heidi Miikki on tehnyt numeronsa aikaisemmin mm. Islannin Harpa-konserttitalon seinällä. Kuva: Steina Matt
Suomalainen nykysirkus näkyy tänä syksynä laajasti
“Päärautatieaseman kellotorni on ikoninen paikka keskellä kaupunkia. Neljä ilma-akrobaattia tanssimassa korkeuksissa tornin ulkoseinää vasten tulee olemaan todellinen yllätys ihmisille!” sanoo Sanna Kangasluoma, Circus & Dance Finlandin viestintäpäällikkö.
“Suomessa on vahvaa sirkusosaamista ja nykysirkusryhmämme kiertävät jatkuvasti suurilla, kansainvälisillä näyttämöillä. Esityksiä on juuri nyt poikkeuksellisen paljon nähtävillä – me haluamme, että myös suomalaiset löytävät nykysirkuksen lumon.”
Sirkuksen yllätyksiä täynnä olevaan maailmaan voi sukeltaa myös Keravan Sirkusmarkkinoilla 5.–6. syyskuuta sekä Suomen suurimmalla, ensi kertaa järjestettävällä Helsinki Circus Festivalilla 10.–13. syyskuuta.
Asema – läpikulkupaikasta määränpääksi
Kellotornin tapahtuma jatkaa päärautatieaseman viime vuosien kehitystä. Uusien ravintoloiden, palveluiden ja tapahtumien myötä asema on yhä enemmän paikka, johon tullaan myös varta vasten.
“Uudistuksen myötä asemaa on avattu entistä vahvemmin myös kaupunkikulttuurille. Remonttiseinien poistuttua kutsumme ihmiset nauttimaan uudistuneesta ja entistä toimivammasta asemasta – tällä kertaa sirkuksen merkeissä”, sanoo Jani Jääskeläinen, päärautatieasemasta vastaava VR:n hankepäällikkö.
https://circusdance.fi/esityskalenteri/sirkus-tulee-kellotorniin/
