Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.02.2023

Oulun teatterin Diiva-näytelmä lähtee kiertueelle Vaasaan ja Skellefteåån

Monika Fagerholmin romaaniin perustuva Diiva vierailee Ruotsissa Västerbottensteaternillla 29. maaliskuuta ja Vaasassa Wasa Teaterilla 20. toukokuuta. Näillä vierailuilla Diiva tekstitetään ruotsiksi, jolloin ruotsinkielinen yleisö voi nauttia esityksestä äidinkielellään. 

Kuvassa on nuori nainen istumassa kopissa, jossa hänestä näkyy yläosa ja alempaa kädet. Koppiin tulee violettia valoa.

Kuva: Kati Leinonen

 

Vierailut ovat osa kaksikielistä 3 teatteria -yhteistyöhanketta, jossa ovat mukana Oulun teatteri, Wasa Teater ja Skellefteåssa toimiva Västerbottensteatern. Hanketta rahoittavat Svenska Kulturfonden ja Region Västerbotten.

Hankkeen tavoitteena on muun muussa edistää esitysvaihtoa teattereiden kesken, vahvistaa monimuotoisuutta esittävissä taiteissa, kehittää yleisötyötä ja teatteriyhteistyötä Pohjoismaissa. Tavoitteena on myös kokeilla uusia ratkaisuja siihen, kuinka tarjota teatteria kielellisesti laajemmalle yleisölle esimerkiksi teatteritekstittämisen kautta.  

Esitysvaihto alkoi jo syksyllä 2022, kun Västerbottensteatern vieraili Vaasassa Mira – Flickan från lång borta -nimisellä esityksellä. Tulevalla viikolla on Wasa Teaterin vuoro, kun he vierailevat kouluissa Skellefteåssa ja Oulussa Glänta-nimisen Teatteria opetuksessa -ohjelman kanssa. Oulussa Wasa Teater vierailee Svenska Privatskolan i Uleåborg -koulussa.