Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.01.2024

Osmo Kontula kysyi suomalaisilta, miten rakkaus mullistaa elämän ja mitä rakkaus ylipäätään on

Osmo Kontulan uusi kirja kertoo kaiken oleellisen suomalaisesta rakkaudesta. Rakkaus on sosiaalisessa mielessä epäilemättä elämän merkittävin asia. Kirja perustuu yli 2500 naisen kertomuksiin rakkauselämästään. Miten he ovat ensin tavanneet rakastettunsa, mihin he ovat hänessä rakastuneet, miten rakkaus on sitten kehittynyt ja mitä he ovat tehneet sen eteen, että heidän rakkautensa kestäisi. Kirja on iso kokoelma tarinoita siitä, miten rakkaus on siitä kirjoittaneiden ihmisten elämää muokannut ja mullistanut. 

Kuvassa on vaalean punaisesta, keltaisesta ja vaaleasta langasta tehtyä vaihtelevaa väripintaa.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Into Kustannus

 

Kirja sai alkunsa siitä, kun Osmo Kontula suunnitteli yhteistyössä Meidän perhe -lehden kanssa lehden toukokuun 2016 numeroon rakkaus-aiheisen avoimen kyselyn, johon saattoi vastata avoimiin kysymyksiin netin välityksellä. Yhden viikon aikana tekstejä tuli eri vastaajilta yli 1000 sivua.

Useimmat vastaajat elivät rakkaussuhteessa. Jos rakkaussuhde oli jo päättynyt, niin tarinansa kertovia pyydettiin muistelemaan aiempaa rakkaussuhdettaan ja sitä, miten se oli muuttanut heidän elämäänsä. Nämä muistot olivat yllättävän positiivisia.

Rakkausteemaan johdattelevassa kirjan alkuluvussa on käytetty lähteinä aihepiirin kotimaista ja kansainvälistä kirjallisuutta. Siinä tarkastellaan esimerkiksi sitä, mitä mystisenä pidetty rakkaus on, miksi on rakastuttu tietynlaisiin ihmisiin ja miten rakkaus on alun huuman jälkeen kehittynyt. Kirjan lopussa on koottu yhteen tärkeitä teemoja rakkaudesta ja onnellisista parisuhteista.
Kirja antaa konkreettisia vastauksia ikuiseen kysymykseen siitä, mitä rakkaus käytännössä on ja miten se ilmenee

Rakkaussuhteet ovat olleet hyvin vahvoja päätellen siitä, että tarinansa kertoneista neljä viidestä oli sitä mieltä, että heidän kumppaninsa oli heille se ainoa oikea. Kirjassa on myös lukuisia esimerkkejä siitä, millaista rakkaus ensi silmäyksellä oli ollut ja mihin se oli sen kokeneita sittemmin johtanut.

Rakkaus on yksi ihmisen elämän merkittävimmistä ja mullistavimmista asioista. Monet kirjoittavat sen antaneen suorastaan tarkoituksen heidän elämälleen. Rakkauden ansiosta ihmiset olivat voineet kokea tulevansa hyväksytyiksi omana itsenään. Rakkaus oli antanut heille peilin, jonka avulla he olivat voineet saada tarkemman kuvan itsestään. Rakkaus oli tarjonnut myös korvaamattoman henkisen ja käytännöllisen tuen silloin kun omassa elämässä oli ollut vaikeaa.

Rakkaus pyörittää ja tukee monin tavoin kansantalouttakin tarjoamalla ihmisille sosiaalista, emotionaalista ja käytännöllistä tukea säästäen sen ansiosta huimia summia yhteiskunnan sote-kuluista. Rakkaus myös ylläpitää suomalaista yhteiskuntaa ja parantaa monin tavoin ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia.

Rakkaus on arvokas voimavara, joka edistää ja ylläpitää hyvinvointia yhteiskunnan hyvinvointipalveluiden tukena

Kirjoituksista on kirjattu kirjaan keskeisimmät rakkauteen liittyvät teemat. Ne käsittelevät rakkauden tunnistamista, kehittymistä ja tunnusmerkkejä arjessa. Rakkaus antaa kirjoittajien mukaan aivan ratkaisevan lisän jokapäiväiseen elämään, jossa turvallinen, huolehtiva ja hemmotteleva kumppani ylläpitää positiivista asennetta elämään ja tarjoaa lohdutusta, silloin kun elämä ottaa koville.

Rakkaussuhteen ytimessä on se, että kokee tulevansa kumppaninsa hyväksymäksi ja rakastamaksi juuri sellaisena kuin on. Eipä siis ihme, että naiset ovat rakastuneet miehiin, jotka ovat suhtautuneet heihin näin hyväksyvästi.

Kirjoittajien mukaan rakkaus antaa ratkaisevan panoksen heidän arkipäiväänsä, jossa turvallinen, huolehtiva ja jopa hemmotteleva kumppani ylläpitää positiivista asennetta elämään ja tukee, jos elämä ottaa koville. Rakkaus ehkäisee myös yksinäisyyttä jo pelkästään sillä, että heillä on ihminen, jonka kanssa voi jakaa ja käsitellä päivittäin oman elämän merkityksellisiä tapahtumia. Jotkut jopa kirjoittivat jaksavansa käydä töissäkin vain kumppaninsa rakkauden ansiosta.
Rakkaus on keskeinen hyvinvoinnin lähde

Ihmiset tekevät moninaisia asioita ja tekoja vaaliakseen rakkauttaan. Rakkaudessa tarvitaan tekoja. Erilaiset kosketukset, suukot ja hyväilyt ovat epäilemättä kaikkein yleisin tapa osoittaa rakkautta. Osalla kirjoittajista erilaiset fyysiset kosketukset olivat ainoa asia, josta he kertoivat vastatessaan kysymykseen siitä, mitä he tekevät saadakseen rakkauden kestämään. Monet kertoivat hellivänsä toisiaan hyvin aktiivisesti. Sen koettiin olevan ihaninta maailmassa.

Seksiä on kutsuttu parisuhteen liimaksi ja parisuhteen solminnan keskeiseksi motiiviksi. Onnellisissa parisuhteissa on tutkimusten mukaan yleensä tyydyttäväksi koettu seksielämä. Monet naiset nimeävät seksin siksi asiaksi, johon he panostavat, jotta rakkaus kestäisi. He tekevät sen mieluusti. Seksi on parisuhteen tärkeä yhteinen asia.

Päättyneiden suhteiden hyviä muistoja vaalitaan

Vastoin odotuksia useimmat päättyneestä rakkaussuhteesta kirjoittaneet muistelivat ongelmien sijasta, mitä hyviä asioita suhteesta oli heille koitunut. Rakkaussuhteella koettiin olleen monia myönteisiä vaikutuksia omaan myöhempään elämään. Ihmiset arvostivat romanttista historiaansa. Useimmat tunsivat oppineensa tärkeitä asioita tulevaa elämää ja seuraavaa rakkauttaan varten. Koettu rakkaus oli sosiaalinen resurssi, joka oli hyödynnettävissä oleva voimavara erilaisissa uusissa sosiaalisissa tilanteissa.

Olemme eläneet viime vuodet synkkää ja monien mielestä jopa uhkaava aikaa. Nyt jos koskaan tarvitaan rakkautta. Onneksi suurin osa meistä elää parisuhteessa, jossa kokee olevansa rakastettu. Rakkaus lisää myös kaikkien kaipaamaa turvallisuutta. Korona-aikana jouduimme lukemaan liikuttavia tarinoita siitä, kuinka puolisot olivat joutuneet katselemaan toisiaan vain ikkunan läpi, kun toinen heistä oli hoitolaitoksessa.

Pakollinen eristäytyminen on saanut useimmat tajuamaan, kuinka tärkeää on läheinen vuorovaikutus rakastetun kumppanin kanssa. Ihminen elää yhtä paljon rakkaudesta ja kosketuksesta kuin leivästä.

Ihmisoikeuksista lausutaan paljon ja painavasti esimerkiksi monien YK:n järjestöjen julkilausumissa ja kannanotoissa. Rakkautta ei ole niissä kuitenkaan määritelty ihmisoikeudeksi. Kansalaisoikeutta rakkauteen ei löydy myöskään Suomen perustuslaista. Se on rajattu yksityisasiaksi, johon yhteiskunnalla ei ole halua, oikeutta eikä velvollisuutta puuttua. Suhteessa asian laajaan hyvinvointimerkitykseen tämä on ehdottomasti tärkeä ja suuri puute.

Osmo Kontula on Väestöliiton tutkimusprofessori. Hän on erikoistunut seksuaaliterveyden ja -kasvatuksen tutkimukseen ja julkaissut aiheista lukuisia tietokirjoja. Kontula on työskennellyt myös muun muassa oikeusministeriössä, apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa ja Suomen Akatemian tutkimusassistenttina.

Kirja ilmestyy kirjakauppoihin, sekä e- ja äänikirjapalveluihin 15.1.2024. Äänikirjan lukee Maria Kuusiluoma.

https://intokustannus.fi/