Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 15.08.2021

Oopperan ja baletin kausi käynnistyy - Hannu Lintu aloittaa

Cavalleria rusticana & Pajatson oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa maaliskuussa 2021, mutta koronapandemiasta johtuen esityspäiviä jouduttiin siirtämään. 20. elokuuta nähtävä ensi-ilta on ensimmäinen Kansallisoopperan ja -baletin päänäyttämön esitys sitten marraskuun 2020.

 

Cavalleria rusticana & Pajatso avaa Kansallisoopperan odotetun syyskauden 20.8.2021.

Kuva: Catherine Ashmore/Royal Opera House.

Cavalleria rusticana & Pajatson oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa maaliskuussa 2021, mutta koronapandemiasta johtuen esityspäiviä jouduttiin siirtämään. 20. elokuuta nähtävä ensi-ilta on ensimmäinen Kansallisoopperan ja -baletin päänäyttämön esitys sitten marraskuun 2020.
 

Pietro Mascagnin Cavalleria rusticana ja Ruggero Leoncavallon Pajatso näyttivät 1800-luvun lopussa suuntaviivat verismiksi kutsutun tyylisuunnan synnylle. Kirjallisuuden realismiin usein rinnastettava verismi toi oopperanäyttämölle tavallisia ihmisiä ja todellista elämää yläluokan ja aateliston sijaan. Yksi verismo-oopperoille tyypillisistä piirteistä on myös väkivaltaiseen kuolemaan johtava intohimo, mikä on sekä Cavalleria rusticanassa että Pajatsossa keskeinen teema.

 

Pietro Mascagnin Cavalleria rusticana ja Ruggero Leoncavallon Pajatso tuo oopperanäyttämölle tavallisia ihmisiä ja todellista elämää yläluokan ja aateliston sijaan, ensi-ilta Kansallisoopperassa 20.8.2021.

Kuva: Catherine Ashmore/Royal Opera House.

”Musiikki toimii siltana traagisten tapahtumien ja tunteiden välillä. Väkivalta ja intohimo tuovat siihen intensiteettiä. Tässä ollaan verismin määritelmän alkulähteillä. Radikaalit aiheet yhdistettynä emotionaaliseen musiikkiin koskettivat kuulijoita uudella tavalla: tragedia voi kohdata ketä tahansa. Tämä on se verismin perintö, joka jatkui pitkälle 1900-luvulle asti”, kapellimestari Hannu Lintu täsmentää.
 

Tuotanto sai ensi-iltansa Lontoon Royal Opera Housessa vuonna 2015 ja oli menestys ensi-illastaan alkaen. Damiano Michieletton ohjaama Olivier-palkittu kokonaisuus yhdistää nerokkaasti kaksi mestariteosta nykypäivän italialaiskylään. Lavastuksen on suunnitellut Paolo Fantin, puvut Carla Teti ja valaistuksen Alessandro Carletti. Hannu Lintu johtaa esitykset 20.8.–9.9. ja Alberto Hold-Garrido 9.–14.9. Solisteina nähdään mm. Marjukka Tepponen, Mika Pohjonen, Johannes Vatjus ja Niina Keitel.

Cavalleria rusticana ja Pajatso ovat Hannu Linnun ensimmäiset teokset hänen viisivuotisella ylikapellimestarikaudellaan. Ylikapellimestarin pääasialliset tehtävät ovat produktioiden ja konserttien johtamisen lisäksi orkesterin kehittäminen sekä kuoron kehittäminen yhteistyössä kuoromestareiden kanssa.

 

Cavalleria rusticana & Pajatso saavat ensi-iltansa 20.8.2021 ja Hannu Lintu johtaa esitykset 20.8.–9.9.2021.

Hannu Lintu. Kuva: Kansallisooppera.
 
Hannu Lintu kokee tämän tehtävän sopivan elämäänsä juuri nyt. Hän on valmis uransa suureen käänteeseen ja iloitsee voidessaan työskennellä ystävien keskellä kotikaupungissaan. Cavalleria rusticanan ja Pajatson lisäksi hän johtaa kaudella 2021–22 oopperat Billy Budd ja Salome.