Juha Vuorinen kirjoitti viidennen Juoppiksen eli Dokumentin lupauksensa mukaan. Kirja syntyi kymmenen vuoden kuluttua edellisestä ja kirjan syntymisestä Vuorinen kertoo seuraavaa:
1. Olet kirjoittanut viidennen Juoppiksen, Dokumentin, joka tuntuu koskettavan lukijoita, herkällä tavalla. Miten se sinua kosketti? Millaista sen kirjoittaminen oli?
- Ehkä jotain sen haastavuudesta kertoo, että neljännen ja viidennen osan välillä ehti vierähtää 10 vuotta. Se on kohtuullisen pitkä tuumaustauko, mitähän sitä seuraavaksi kirjoittaisi Juha Bergille.
Mutta kuten olen sen moneen kertaan itsekin huomannut, minun on turha mennä aiheen luo, se tulee kyllä itsestään luokseni, kun aika on oikea.
Juha Vuorinen. Kuva: Toni Härkönen
Viidettä Juoppista varten tarvitsin melkoisen nipun rajulla tavalla omaakin elämääni möyhineitä kokemuksia ennen kuin saatoin istua muhkealle pyrstölleni ja alkaa kirjoittaa.Tämän kirjoittaminen kosketti minua enemmän kuin yksikään aikaisempi kirjani lukuun ottamatta ehkä eräänlaista runokirjaani Puuta ja tupsu tuoretta ruohoa. Sinänsä hassua, että siinä kirjassa käsitellään toisella tavalla täsmälleen samoja asioita, joita Juha Berg joutuu käymään läpi Dokumentissa.
Itse kirjoitustyö oli alussa täydellistä tuskaa. Aloitin sen moneen kertaan, mutta alunkin kanssa taapertaminen nostatti tunteen, että olen aivan loppu. Vasta pari vuotta sitten alkoi itää siemen, joka vauhdilla roihahti täyteen kasvuun. Olennainen sytyke oli, että älysin siirtää tapahtumia Vaippaihottumasta tarpeeksi kauas. Siis päähenkilön elämää lähelle sitä elämänvaihetta, jota itse parhaillaan elän. Kun kirjoittaa minämuodossa, siitä on verraton hyöty, jos päähenkilön elämä edes jollain tavalla sipaisee omaa eloa. Tässä kirjassa se todella teki sen.
2. Lupasit äidillesi, että kirjoitat sen! Olen varma, että äitisi siellä jossain hymyilee sinulle, tiesi, että sinuun voi luottaa. Miten koit sen, äitisi poismenon läpikäymisen vuosien jälkeen?
- Muistan elävästi yhden äitini jo vuosia sitten minulle esittämän kysymyksen: Ethän sitten kirjoita siihen seuraavaan Juoppikseen minun kuolemaa? En ollut koko Juhan äidin kuolemateemaa silloin ajatellut ja muistan ärähtäneeni, ettei Juoppis ole mikään vitun minun omaelämäkerta vaan fiktiivinen romaanisarja. Näin jälkikäteen jollain tapaa mietityttää, tiesikö mamma Vuorinen jo tuolloin sellaisia asioita, joista itselläni ei ollut aavistustakaan. Voi olla, että olin aihetta ehkä jossain ajatuskoppani pohjalla pyöritellytkin, mutta jossain vaiheessa tein päätöksen, että kirjoitan joka tapauksessa viidennen Juoppiksen vasta äitini kuoleman jälkeen.
Kuin kirsikkana kakkuun äitini otti minua saattohoitokodissa kädestä kiinni ja kysyi, kirjoitathan sen viidennen Juoppiksen? Se oli aika jäätävän lämmin hetki.
3. Dokumentti, viides Juoppis on fiktiivinen kirja! Kuinka paljon siinä kuitenkin on totta?
- Paljon. Valitettavan paljon.
4. Miten läheisesi ovat kirjasi ottaneet vastaan?
- Vaimoni on nauranut, mutta myös purskahtanut itkuun ja itse asiassa yhden itkukohtauksen jälkeen sanoi: Juha, tämä on sun paras kirjasi. Itse olen jäävi sanomaan, mikä on kenenkin mielestä hyvä ja mikä huono, mutta ainakin se on koskettavin. Itselleni se on hyvin iso kirja, sillä kirjailijana jouduin astumaan melkoisen harppauksen pois omalta mukavuusalueelta ja siitä maailmasta, jonka oletin olevan parhaimmin kynäni hallussa.
5. Mitä seuraavaksi !?!?
- Ihan seuraavana tulee hyväntekeväisyyskokoelma, mutta varsinainen kirja on tositapahtumiin perustuva kuvaus kahden vuoden ulkomaanloikastamme. Siis eräänlainen päiväkirja kahdesta Maltalla asumastamme vuodesta. Olin haaveillut, että se olisi jollain tapaa syvällinen kirja, miten ihminen ja elämä muuttuu, kun ottaa vähän etäisyyttä tuttuihin ja turvallisiin ympyröihin, mutta joku henki tuolla ylhäällä päätti, että siitä pitääkin tulla täyttä tragikomediaa, ja sen vuoksi lähetti meidät Maltalle. Kirjan nimi säilyy silti alkuperäisen ideani mukaisena. Se on Maltan mieleni.
