Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.07.2022

Ohjaaja-käsikirjoittaja Kirsi Marie Liimataisen Kotiinpaluu saa kantaesityksensä KokoTeatterissa elokuussa

Sysäys näytelmän kirjoittamiseen on syntynyt huolesta seksuaalivähemmistöön kohdistuvan vihamielisen puheen lisääntymisestä ja arvokonservatismin uudelleennoususta. Kotiinpaluu kutsuu katsojaa pohtimaan, kuinka ennakkoluuloton ja suvaitsevainen yhteiskunta Suomi oikeastaan on? Esitykset KokoTeatterissa 17.8.-2.9.2022.

 

Kuvassa ovat Johanna Kokon ja Marjaana Maijalan kasvot.  Maijala katsoo sivuttain Kokkoa.

 

Kuva: KokoTeatteri

 

Kotiinpaluu kertoo Jannikasta, joka on työskennellyt valokuvaajana ulkomailla. Raskas työ humanitäärisissä kriisikohteissa on vienyt veronsa ja unelmissa alkaa siintää rauhaisa elämä maaseudulla. Jannika ostaa talon kotikonnuiltaan ja asettuu sinne avopuolisonsa Mirjamin kanssa. Kotiinpaluu ei suju kuitenkaan ongelmitta, vaikka Jannikan äiti tekeekin tilanteessa voitavansa. Kyläläisten käsityksissä vaikuttavat ikiaikaiset asenteet ja naisiin suhtaudutaan syrjivästi. Vain naapuritalon vanhapoika tarjoaa auliisti apuaan ja vierailee heidän luonaan päivittäin. Kun Jannika torjuu naapurin kosinnan ja mies ymmärtää naisparin elävän synnissä, sopu särkyy.

”2020-luvulla maailma muuttuu avoimemmaksi, mutta pintaa raaputtaessa huomaa, että erilaisuuden ja toiseuden pelko nostaa päätään vuorovedoin. Maakunnissa vastustetaan kynsin ja hampain Pride-tapahtumia ja vaahdotaan vaarallisesta sateenkaariaatteesta. Aito avioliitto -kampanja on voimissaan ja seksuaalista eheyttä voi edelleen oppia herätyskristillisessä liikkeessä. Syrjinnän kokemukset ovat seksuaalivähemmistön keskuudessa universaalisti yhdistävä tekijä”, kiteyttää ohjaaja Kirsi Liimatainen.

Liimataisen omassa nuoruudessa kaksoiselämän vietto oli homo- ja lesboyhteisössä ennemmin sääntö kuin poikkeus. Yhteiskunta kuitenkin avautui 90-luvulla ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet kehittyivät. "Nyt anti-gender -toimijoiden luoma vihamielinen ilmapiiri ajaa tietyissä Euroopan maissa ihmisiä piilottamaan jälleen oman itsensä ja salaamaan seksuaalisen suuntautumisensa. LGBTQ-oikeuksien kehitys menee Euroopassa taaksepäin", toteaa Liimatainen.

Rooleissa: Johanna Kokko, Marjaana Maijala, Eila Halonen ja Jouko Puolanto
Käsikirjoitus, ohjaus, videot: Kirsi Marie Liimatainen
Grafiikka: Jenny Orgis
Valo- ja äänisuunnittelu: Niklas Vainio
Tuotanto: Johanna Kokko, Kirsi Marie Liimatainen

Näytelmä on itsenäinen jatko-osa esitykselle Jos minä puhuisin sinulle, joka kantaesitettiin KokoTeatterissa 7.11.2020.

Kirsi Marie Liimatainen: Kotiinpaluu
Esitykset 17.8., 19.8., 20.8.*, 24.8., 26.8., 27.8., 31.8., 2.9.

*

 

20.8. esityksen yhteydessä keskustelutilaisuus ja paneelikeskustelu.