Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.04.2022

Odotettu MC Helper beKINGs keuli viikonlopun katsojatilastojen kärkeen - traileri julki

"Vihdoin päästään näyttämään katsojille!" Valkokankaiden mopovallankumous on alkanut!

MC Helper beKINGs -toimintakomedia keräsi ensi-iltaviikonloppunaan perjantaista sunnuntaihin kaikkiaan 13.964 katsojaa. Torstai-iltainen ennakkonäytös mukaan lukien elokuvan on nyt nähnyt kaikkiaan 14.009 katsojaa. Perjantaina 22.4. ensi-iltansa saanut, kevään 2022 päräyttävin leffatapaus MC Helper beKINGs on aloittanut valkokankaiden mopovallankumouksen keulimalla kertaheitolla katsojatilastojen kärkeen. Sen avaustulos, eli ensi-iltaviikonlopun katsojamäärä on ylivoimaisesti viikonlopun suurin katsojaluku.

 

Kuvassa on mopojoengin kolme jäsentä ovat maastossa, metsän reunassa pysähtyneinä mopojen kanssa.

MC Helper beKINGs. MOVIE STILL. Kuvassa MC Helper -mopokerhon ydinjengi: vasemmalta oikealle Liima (Kaperi), Räkä (K.W.Rinkinen) ja Kullervo (Kemell). Kuva: Biisonimafia

 

Viikonloppuna teatterisaleja täyteen vetäneen toimintakomedian avaustulos on myös vuoden 2022 paras kotimaisen elokuvan ensi-iltaviikonlopputulos. Taakse jäävät muun muassa JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii ja 70 on vain numero.

Verrattuna kaikkiin vuonna 2022 ensi-iltansa saaneisiin elokuviin, ulkomaiset Hollywood-kassamagneetit huomioiden, MC Helper beKINGs sijoittuu kolmen parhaan avaustuloksen joukkoon. Sen edellä ensi-iltalukuineen ovat ainoastaan Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet ja The Batman.

"Tällaiseen pystyy vain James Bond"

Runsaasti pöhinää sosiaalisessa mediassa keränneen MC Helper beKINGs -leffan näytökset jatkavat edelleen elokuvateattereissa kautta maan. Elokuvan tekijät vierailevat alkavan viikon aikana odotetuissa meet&greet-näytöksissä eri puolilla Suomea, joissa MC Helper -mopokerhon syntytarina on saanut ensi-iltaviikon aikana huiman vastaanoton.

 

 

”Teatterinpitäjät on sanonu, että tällaseen pystyy vaan James Bond, että salit vedetään näin innolla täyteen. Ne vaan kyselee, että ’luuletsä olevas joku James Bond – no emmä tiiä, mut jotain samaa meis on’.

Hienoa myös kuulla, että ihmiset on tykänny. Parasta palautetta on saatu perheiden äideiltä – että ihan hyvin piilotettu leffan pahimmat läpät. Sit on 15-vuotiaita mopopoikia ja parikymppisiä autonrassareita, ja sit on näitä nelikymppisiä perheenisiä, nehän siellä vasta nauraa höröttääki. Ja sitte on meiän pappajengi, jotka on pitäny meiänki Biisonimafia-puljua pystyssä, ne on semmosia rauhallisia gentlemanneja siellä.

Me ollaan aina ite luotettu meiän Biisonimafian katsojiin. Mut ainahan se jännittää, et lähteekö ne liikkeelle ja tykkääkö ne leffasta. Haluan kiittää meidän katsojia, kun veivät meidät piikkipaikalle tältä viikonlopulta.

Iso kiitos siis meidän pitkäaikaisille Biisonimafian katsojille. Pitkäaikaisimmat on tukenu meitä uran alusta, vuodesta 2006 alkaen. Ollaan tehty pitkä matka yhdessä. Meidän voitto on yhtä kuin katsojien voitto. Tää pitää jakaa, tää piikkipaikka on jokaisen meitä ikinä kattoneen ansiota. Meihin ei oo kukaan muu uskonut, ku katsojat, ja ilman katsojia ei huipulla pärjää. Katsojiin ja katsojien kunnioittamiseen me on satsattu, ja heitä me halutaan myös kiittää. Tää on heidän ansiota ja siksi tää on meille niin palkitsevaa.

Makee homma näyttää myös alalle. Monet on sanonu, ettei ne YouTube-katsojat oo oikeita katsojia eikä niitä voi laskea, mut yllättävän paljon niitä sitte löytyyki, ku tarvii lippuluukulla larpata. Ja ne onki ihan oikeita, eläviä ihmisiä.”

Kaitsu Walfrid Rinkinen
MC Helper beKINGs -leffan näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja
Biisonimafia

”Virallisten lukujen odottaminen on jännittäny niin pirusti. Mut täysien salien seuraaminen ja palaute teattereista on lievittänyt jännitystä. Me saadaan koko ajan viestejä loppuunmyydyistä saleista.

Isoimman vaikutuksen tänä viikonloppuna on tehnyt se, että sinne on tullut ihmisiä, jotka on sanonu, että tää on paras elokuva, jonka ne on ikinä nähny. Ei vaan hyvä, vaan PARAS. Se on korkein komplementti mitä tästä voi saada. Niitä on tullu useita, se on paras palkinto ja se jo oikeuttaa tän leffan tekemisen.

Supportin määrä on todella mykistävää. Näytöksiin on tullut kokonaisia perheitä, aikuiset on tykänneet, lapset on tykänneet. Teattereiden kiertäminen on mykistävää ja kiitollista toimintaa.*

Janne Kaperi
MC Helper beKINGs -leffan näyttelijä ja tuottaja
Biisonimafia

”Keulien kärkeen vuoden päräyttävimmällä leffatapauksella! Yhteistyö tämän porukan kanssa on ollut valtavan antoisaa, ja on upeaa nähdä sen huipentuvan näin ilmiömäisiin katsojalukuihin – puhumattakaan ylistävästä yleisöpalautteesta. Kiitos leffateattereille, jotka uskoivat elokuvaan ja tekivät tämän mahdolliseksi. Valkokankaiden mopovallankumous on alkanut!

Hanna Lajunen
Levitysjohtaja
Aurora Studios

MC Helper beKINGs pistää kokeneemmankin katsojan kiertokanget solmuun ja öljyt sekaisin. Toimintakomedian pääosissa keulivat Kaitsu Walfrid Rinkinen, Janne Kaperi, Tuomas Rinkinen, Joel Hirvonen, Celin El Azizi ja Sami Kemell. Sivuvaunussa näyttelevät myös Tommi Korpela, Jenni Kokander, Tatu Sinisalo, Ilona Chevakova sekä Suomen Tube-skenen ykkösnimiä. Leffan upeista mopotempuista vastaavat maan kovimmat stunt-kuskit.