Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 02.10.2023

Nyrok City -näyttelyssä Mauri Kunnaksen räävittömän sarjakuvan keinoin populaarimusiikin ilmiöitä

Nyrok City – For Your Eyes Only -näyttely kurkistaa kotimaisen populaarimusiikin ja sarjakuvan historiaan. Vuosina 1975–1986 ilmestynyt Mauri Kunnaksen legendaarinen Nyrok City -sarjakuva käsitteli räävittömästi populaarikulttuurin ajankohtaisia ilmiöitä ja vitsaili niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin musiikki- ja elokuvatähtien kustannuksella. Näyttelyssä esillä olevissa piirroksissa seikkailevat muun muassa Eppu Normaali- ja Hanoi Rocks -yhtyeen jäsenet sekä Vesa-Matti Loiri ja Frederik.

Nyrok City -näyttelyssä Mauri Kunnaksen räävittömän sarjakuvan keinoin populaarimusiikin ilmiöitä

Mauri Kunnas (oik.) ja Harri Römpötti. Kuva: Pekka Rousi/Näyttelykeskus WeeGee

 

Nyrok Cityn parissa kasvanut sukupolvi pääse takaisin suomirockin kultakauteen vitsikkäiden tarinoiden ja humoristisen dialogin kautta. Nuoremmille näyttely tarjoaa ajankuvaa ja katsauksen suomirockin alkutaipaleeseen. Nyrok City -originaaleja on nyt ensi kertaa laajasti esillä, sillä teoksiaan tarkoin varjeleva Kunnas käyttää töissään herkästi haalistuvia vesivärejä. 12 sarjakuvaoriginaalin lisäksi nähtävillä on luonnoksia ja yksittäisinä julkaistuja piirroksia suomirockin tunnetuista tähdistä.

Näyttelyn kumppani Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisee tapahtuman kunniaksi päivitetyn laitoksen sarjakuva-albumista ”The very best & the wörst of Nyrok City.” Uudesta laitoksesta on vähän pyyhitty pölyjä: jotakin on poistettu ja muutama ennen kirjassa julkaisematon juttu lisätty. Kirja on saatavilla myös Näyttelykeskus WeeGeen EMMA Shopista.

Mauri Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvaoriginaalit esillä Näyttelykeskus WeeGeen syksyssä 10.10.–12.11.2023.

https://www.espoo.fi/fi/nayttelykeskus-weegee/mauri-kunnas-nyrok-city-your-eyes-only