Lauri Nurksen ohjaama elokuva, Nuotin vierestä, oli uuden vuoden ensimmäinen kotimainen elokuva ja viikonlopun katsotuin kotimainen.
Viime vuosi oli kotimaisen elokuvan ennätysvuosi ja Nuotin vierestä aloitti upeasti vuoden 2016, keräten kolmena päivänä (1.-3.1.) 19 597 katsojaa ja ennakot mukaan luettuna elokuvan on nähnyt jo 23 017 katsojaa.
Nuotin vierestä. Äiti ja poika matkalla karaokeen. Kuva: Nordisk Film
Nuotin vierestä -alkuperäiskäsikirjoitus on Johanna Hartikaisen ja tarina kertoo Riku Niemisen ja Leena Uotilan esittämien pojan ja äidin matkasta joka päätyy karaoken SM-kisoihin Kotkaan. Se on draamakomedia hauskanpidosta, heittäytymisestä, häpeän voittamisesta ja sen hyväksymisestä että elämässä harvoin kaikki menee niin kuin on suunnitellut.
Insinööri-Arto (Riku Nieminen) kuulee kauhukseen, että hänen äitinsä Leena (Leena Uotila) aikoo osallistua Kotkassa järjestettäviin karaoken SM-kisoihin. Pyynnöstä Arto lupautuu kuskaamaan Leenan kisoihin taka-ajatuksenaan matkan aikana ylipuhua tai vaikka huijata tämä muuttamaan mieltään osallistumisesta. Samalla pidättyväinen Arto haluaa estää äitiään häpäisemästä itsensä julkisesti. Karaokekisoissa Arto kuitenkin ymmärtää, kuinka tärkeää esiintyminen äidille on. Lisäksi tuomaristossa istuva viehättävä laulajatar Susanna (Essi Hellén) kiinnittää Arton huomion.
Arto tekeekin Otaniemen koulimilla aivoillaan sotasuunnitelman äitinsä kisakunnon kohentamiseksi ja kisassa pitämiseksi mahdollisimman pitkään. Leenalla on myös koko ajan ollut juoni poikansa suhteen. Hän haluaisi että Arto ymmärtäisi irrottautua ahtaasta elämästään, varautuneista asenteistaan ja mielellään myös kireästä vaimostaan Marjukasta (Pihla Viitala).
Pääosissa nähdään Leena Uotila ja Riku Nieminen. Muissa rooleissa ovat mm. Essi Hellén, Pihla Viitala, Juha Muje, Oskari Katajisto ja Antti Luusuaniemi. Elokuvan on tuottanut Ella Piesala FremantleMedia Finlandille ja levittää Nordisk Film. Elokuvateatteriensi-ilta oli 1.1.2016 kautta Suomen.