Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.02.2023

Nicholas Collon jatkaa RSO:n ylikapellimestarina 2028 asti

Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina syksyllä 2021 aloittanut Nicholas Collon jatkaa tehtävässään kesään 2028 asti. Syksyllä 2024 alkavan uuden sopimuksen myötä halutaan turvata pitkäjänteinen yhteistyö.

 

Kuvassa on Nicholas Collon, josta on puolivartalokuva. Hänellä on musta takki ja valkoinen paita päällään. Kuvan tausta on tumman ruskeaa puuseinää.

 

RSO:n muusikot päättivät Collonin kutsumisesta ylikapellimestariksi yksimielisesti ja yhtä yksimielisiä he olivat sopimuksen jatkamisesta. “Olemme todella innostuneita siitä, että erinomaisesti alkanut yhteistyö Nick Collonin kanssa jatkuu”, vahvistaa orkesterivaltuuskunnan puheenjohtaja Miikka Saarinen.

7.2.2023 40 vuotta täyttänyt Collon iloitsee niin ikään sopimuksen uusimisesta. “Nautin valtavasti näiden poikkeuksellisen taitavien muusikoiden kanssa työskentelystä. Ilokseni voin kutsua heitä jo ystäviksi ja kollegoiksi. On myös etuoikeus saada suunnitella näin monipuolisia ja jännittäviä konserttiohjelmia, joita yleisö niin Musiikkitalossa kuin Ylen kanavien kautta Suomessa ja ulkomailla haluaa kuulla.” 

Intendentti Tuula Sarotien mukaan Nicholas Collon on lyhyen kautensa aikana luonut ilmapiirin, jossa kapellimestari ja orkesteri inspiroituvat ihanteellisella tavalla toisistaan. “Samalla Collon on tuonut mukanaan raikkaan tuulahduksen kansainvälisyyttä mm. menestyksekkäiden konserttivierailujen ja levytysten saaman kansainvälisen huomion myötä.”

RSO ja Collon ovat esiintyneet Suomen lisäksi täydelle salille BBC Proms -festivaalilla Lontoossa ja Saksan kiertueella Nürnbergissä, Regensburgissa ja Wiesbadenissa. Arvostettu Gramophone -lehti valitsi Sibeliuksen orkesterimusiikkia sisältävän levytyksen vuoden 2022 parhaimpien levyjen joukkoon. Lisäksi Helsingin Sanomat antoi arviossaan taltioinnille viisi tähteä. Thomas Adès -levy puolestaan oli ehdokkaana International Classical Music Award -palkinnon saajaksi.

Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan mukaan Nicholas Collon on kautensa alusta alkaen luonut ylikapellimestarina RSO:lle toimintakulttuurin, joka toteuttaa raikkaalla tavalla Ylen kulttuuristrategiaa. “Hän tuo monipuolisen, upean kattauksen orkesterimusiikkia Ylen kanaville, ja suomalainen musiikki on löytänyt hänessä intohimoisen tulkin. Luottavaisin mielin katson tulevaisuuteen tietäen, että muutamien vuosien päästä yleisömme saa juhlia uudistuvan, iloisen RSO:n satavuotista merkkipäivää Nicholas Collonin johdolla."

Seuraavaksi Collon ja RSO konsertoivat yhdessä perjantaina 10.2. klo 19, jolloin ohjelmassa on kaikkien kauden teemasäveltäjien, Outi Tarkiaisen, György Ligetin ja Sergei Rahmaninovin musiikkia. Solistina esiintyy viulisti Patricia Kopatchinskaja. Konsertti Musiikkitalosta lähetetään suorana lähetyksenä Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä sekä viivästettynä Yle Teemalla klo 20 alkaen.