”Kappaleen tuottaja Mikko ’Tamu’ Tamminen kommentoi kuultuaan demoversion, että nyt ollaan tehty iso biisi. Niin kai sitten, on siinä jotain taikaa.” Konserttisalikiertue Akustinen unelma – Sähköinen sydän käynnistyy 19. maaliskuuta.

Kuva: Ville Juurikkala
Kotimaisen popmusiikin kestosuosikki, jo lähes 44 vuotta samalla kokoonpanolla koossa ollut Neljä Ruusua julkaisi tänään uuden singlen ”Kuulemiin” ja lähtee sen myötä keväällä konserttisalikiertueelle. "Kuulemiin" päättää yhtyeen lähes neljän vuoden julkaisutauon. Paluusinglellä kuullaan elinvoimaista, raikasta ja oman itsensä kuuloista Neljää Ruusua.
”Biisi alkaa Koden dobrolla — instrumentti jota ei ole koskaan käytetty Neljän Ruusun levyillä. Jengi on varmaankin innoissaan, että nyt ne on ruvennut tekemään bluesia. Hetken päästä liu’utaan tähän päivään, soundi on vetävä. Kertosäkeestä käy selväksi mistä on kyse; Neljä Ruusua is back! Post chorus vie vielä ylimpiin kerroksiin, kunnes kellarin kautta palataan maan tasalle kohti valoa.” kuvailee laulaja Ilkka Alanko.
”Kappaleen tuottaja Mikko ’Tamu’ Tamminen kommentoi kuultuaan demoversion, että nyt ollaan tehty iso biisi. Niin kai sitten, on siinä jotain taikaa. Tamu toi oman magiikkansa peliin, ja sai meidät kananlihalle. Huippuäijä!
Mietin vaan, että liittyyköhän se jotenkin siihen kuuluisaan viidenkympin villitykseen, kun on jonkun verran tuttavapiirissä tullut noita erotapahtumia. Kelataan että suhde junnaa paikallaan, eikä ole enää kipinää. Vielä ehtisi löytää jotain parempaa!
Yleensä näissä tapauksissa nainen on ollut aloitteentekijä, ja mies on jäänyt ihmeissään nuolemaan näppejään, että kuinkas tässä nyt näin kävi. Alkushokin jälkeen on rakenneltu pikkuhiljaa elämää uusiksi, ja menty eteenpäin. Ja jossain vaiheessa ollaan kiitollisia kaikesta.
Kuulemiin.”
Maaliskuussa 2026 käynnistyvä Akustinen unelma – Sähköinen sydän -niminen kiertue on jatkoa vuoden 2024 salit ympäri Suomen täyttäneelle Akustinen unelma -kiertueelle. Tällä kertaa konsertti on jaettu akustiseen ja sähköiseen osioon.
”Konserteissa tulee olemaan kaksi puolta. Ensimmäinen setti on akustinen, mutta ei välttämättä rauhallinen. Siinä on samaan aikaan herkkyyttä ja vaaraa. Väliajan jälkeen sähköistämme tunnelman ja ’sytytämme valot”. Sähkösetti kruunaa kaiken, värisyttää ja tuottaa tyydytyksen”, Alanko kertoo.
Luvassa on laajasti kappaleita yhtyeen yli 40-vuotisen uran varrelta.
”Soitamme hittejä ja myös vähän vähemmälle huomiolle jääneitä helmiä pitkän uramme varrelta. Odotamme hienoja iltoja, ihmisten kohtaamista ja kiitollisuuden tunnetta tästä kaikesta”, Alanko jatkaa.
Neljä Ruusua on Joensuussa vuonna 1982 perustettu bändi, joka on julkaissut 16 studioalbumia sekä kolme kokoelmaa, joita on myyty fyysisinä tallenteina yhteensä yli 400 000 kappaletta. Streameja kappaleille on kertynyt suoratoistopalveluissa lähes 40 miljoonaa.
Ruusuilla on ollut uransa aikana huikeat 27 top20-radiohittiä, joihin kuuluvat mm. klassikot ”Juppihippipunkkari”, ”Poplaulajan vapaapäivä”, ”Hunningolla”, ”Luotsivene”, ”Popmuseo”, ”Valuva taivas”, ”Missä vaan” ja ”Elän vain kerran” sekä tuoreemmat kappaleet kuten ”Viimeinen valssi”, ”Surutulitus”, ”Sininen sunnuntai”, ”Mustia ruusuja” ja ”Älä luovuta (Noli cedere)".
Yhtye on edelleen alkuperäiskokoonpanossaan; Ilkka Alanko (laulu, kitara), Petteri ”Kode” Koistinen (kitara), Jari ”Lade” Laakkonen (basso), Kari ”Kämy” Kämäräinen (rummut).
Neljä Ruusua: Akustinen unelma – Sähköinen sydän -kiertue 2026
19.03. Logomo, Turku
20.03. Laurentius-sali, Lohja
21.03. Promenadisali, Pori
27.03. Sibeliustalo, Lahti
28.03. Taidetehdas, Porvoo
02.04. Verkatehdas, Hämeenlinna
03.04. Paviljonki, Jyväskylä
04.04. Mikaeli, Mikkeli
05.04. Madetojan sali, Oulu
10.04. Kaukametsän sali, Kajaani
11.04. Musiikkikeskus, Kuopio
17.04. Järvenpää-talo, Järvenpää
18.04. Kulttuuritalo Virta, Imatra
23.04. Työväen Teatteri, Tampere
24.04. Konserttitalo, Kotka
25.04. Kulttuuritalo, Helsinki
