Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 05.10.2022

Näyttelijä Kari Väänäsen vauhdikkaat muistelmat julki

Kari Väänäsen muistelmateos Vänä elävänä  on julkaistu. Muistelmateoksen haamukirjoittajana on toiminut Tuomas Marjamäki.

 

Kuvassa ovat Kari Väänäsen kasvot.  Kuva on osa kirjan kannesta.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Kari Väänänen

 

”Kesken kaiken pilotti ilmoitti käyvänsä nukkumaan ja käski Mika Kaurismäen ohjata konetta. Siinä me vilimimiehet Suomesta lensimme rannattoman Amazonin viidakon yllä pienellä lentokoneella, jonka kaikki mittarit eivät edes toimineet – ja nauroimme hervottomasti.”

Ivalossa syksyllä 1953 syntyneen Kari Väänäsen elämä meinasi päättyä ennen kuin alkoikaan.Täpärästi henkiin jäänyt poika vietti lapsuusvuotensa Oulussa, kunnes hänet viisivuotiaana erotettiin äidistään. Tämä jätti Vänään pysyvästi jälkensä. Hän pakeni mielikuvitusmaailmaan ja kehitteli villejä leikkejä koko kylän lapsille, eikä leikki lakannut aikuisenakaan. Vänästä tuli näyttelijä.  

Kari Väänänen kertoo muistelmissaan teatterista, elokuvista ja televisiosta, ystävästään Matti Pellonpäästä, Jouko Turkasta, Tuntemattomasta sotilaasta, Leningrad Cowboysista ja Taivaan tulista. Vänän matkaa ovat siivittäneet rakkaudet ja pettymykset, mutta hänen persoonassaan ovat aina säilyneet rehellisyys, itsepäisyys ja oikeudenmukaisuus.  

Kari Väänänen: Vänä elävänä (Docendo 2022),