Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 18.08.2021

Näytelmäuutuus antaa äänen sotalasten lapsille

Ruotsalaisen näyttelijän, ohjaajan ja näytelmäkirjailijan Anna Takasen ravisuttavasta tarinasta Sörjen som blev (Sinä olet suruni, Gummerus 2020) tehdään teatteriesitys, joka saa ensi-iltansa 1.9.2021 Lilla Teaternissa Helsingissä. Ohjauksesta vastaa palkittu Mikaela Hasán. Esitys kiertää Ruotsissa syksyllä.

 

Ruotsalaisen Anna Takasen tarinasta Sörjen som blev (suom. Sinä olet suruni) on tehty teatteri esitys, jonka ensi-ilta on 1.9.2021 Lilla Teaternissa Helsingissä.

Anna Takanen. Kuva: Klara G.

Teatterikonkari ja kirjailija Anna Takanen on 30-vuotisen uransa aikana näytellyt ja ohjannut sekä toiminut Göteborgin kaupunginteatterin ja tukholmalaisen Kulturhuset Stadsteaternin johtajana. Suurta huomiota herättäneessä kirjassaan Sörjen som blev (suom. Sinä olet suruni, Gummerus 2020) Takanen käsittelee oman perheensä tarinaa ja kuvaa millaista oli olla suomalaisen sotalapsen lapsi Ruotsissa.

 
Suomesta nelivuotiaana Ruotsiin sotalapseksi lähetetyn isän Timo Takasen ruotsalaistuminen tarkoitti äidinkielen menettämistä ja tuleville sukupolville välittyvän sotatrauman syntyä, mutta vuosien mittaan myös lämpimiä yhteyksiä ja kohtaamisia yli rajojen. Nyt tarina on dramatisoitu monologiksi ja Anna Takanen astuu ensimmäistä kertaa suomalaiselle teatterinäyttämölle.

 
– Olen iloinen mahdollisuudesta kantaesittää Sörjen som blev Lilla Teaternissa, isäni synnyinmaassa, jossa kaikki aikoinaan alkoi. Saan usein yhteydenottoja eri ihmisiltä, ja tiedän varmuudella, että aihe on ajankohtainen niin Suomessa kuin Ruotsissakin, kertoo Takanen, joka viime keväänä palkittiin Suomen Leijonan Ritarimerkillä kulttuurityöstään Suomen ja Ruotsin hyväksi.

Harmonikkataiteilija Harri Kuusjärvi on lavalla Anna Takasen rinnalla luoden taianomaisen äänimaailman.

Harri Kuusijärvi. Kuva: YouTube.

Esityksessäkin suomalaisuus ja ruotsalaisuus kohtaavat. Takanen saa lavalla rinnalleen harmonikkataiteilijan Harri Kuusijärven, joka toimii esityksen musiikkidramaturgina ja luo lavalta taianomaisen äänimaailman. Ohjaajana toimii puolestaan Mikaela Hasán, jonka ylistettyihin töihin kuuluu mm. Vuoden esityksen 2020 Thalia-palkinnon voittanut I det stora landskapet (DUVteatern).

– Tällä hetkellä joka viides lapsi elää sota-alueilla. Annan kertomus auttaa meitä kaikkia näkemään, miten sotatrauma välittyy sukupolvelta toiselle, sekä ymmärtämään meitä ympäröivien henkilökohtaisten sotatragedioiden laajuutta.

Sörjen som blev saa ensi-iltansa 1.9.2021 Lilla Teaternissa, ja se esitetään tiiviisti vain syyskuun ajan. Jokaiseen näytöksen sisältyy myös keskusteluosio, jota moderoi Takasen serkku, toimittaja ja kirjailija Päivi Storgård. Storgårdin isä oli Timo Takasen nuorempi veli, joka, toisin kuin isoveljensä, sai jäädä Suomeen. Yhdessä serkukset pyrkivät rikkomaan sotalapsiin liittyvän hiljaisuuden.

Esitys on ruotsinkielinen, ja se tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi. Syyskuun esityskauden jälkeen Sörjen som blev kiertää Ruotsissa yhteistyössä Riksteaternin ja Östgötateaternin kanssa.