Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.06.2022

Muusikkojen liiton Nyrkki-palkinto Paula Vesalalle ja Mikko Kososelle

Muusikkojen liitto palkitsee muusikot Paula Vesalan ja Mikko Kososen Nyrkki-palkinnolla merkittävästä teosta muusikkoyhteisön ja koko musiikkialan hyväksi.

Kuvassa on Paula Vesala, jolla on pyöreä ruskea aurinkohattu päässään. Kuva on kasvokuva.

Paula Vesal. Kuva: Viivi Huuska

 

Muusikko Paula Vesala on määrätietoisesti nostanut esiin musiikin esittäjien epäoikeudenmukaista tilannetta. Vesala on toiminut kollegojensa ja muusikkoyhteisön hyväksi poikkeuksellisella rohkeudella sekä laittanut itsensä likoon puhuessaan suoraan ja oikeudenmukaisuutta puolustaen.

Muusikko Mikko Kosonen on väsymättä ja näkemyksellisesti käynyt yhteiskunnallista keskustelua musiikkialan ja musiikin esittäjien ahdingosta. Kosonen on haastanut niin päättäjiä kuin musiikkialaa aktiivisella osallistumisellaan ja aloitteellisuudellaan yhteiskunnallisessa keskustelussa sekä edistänyt musiikin esittäjien asemaa.

 

Kuvassa on Mikko Kosonen mustassa nahkatakissa ja vaaleassa t-paidassa. Kuva on puolivartalokuva ja musta-valkoinen.

Mikko Kosonen. Kuva: Jonna Öhrnberg

 

Nyrkki-palkinnolla Muusikkojen liitto kiittää Paula Vesalaa ja Mikko Kososta merkittävästä teosta muusikkoyhteisön ja musiikkialan hyväksi pandemia-ajan haasteiden keskellä. Vesala ja Kosonen ovat tinkimättömällä asenteella edistäneet muusikkoyhteisön asemaa ja näkyvyyttä.

Vuonna 2021 lanseeraamallaan Nyrkki-palkinnolla Muusikkojen liitto palkitsee aktivismia ja tekoja, jotka edistävät musiikin esittäjien asiaa. Palkinnon on tehnyt kuvataiteilija Jani Leinonen, ja se on valettu ensimmäisen Nyrkki-palkinnon saajan, muusikko Aki Haurun nyrkin mallin mukaiseksi.

Palkinto luovutettiin tiistaina 7. kesäkuuta 2022 Muusikkojen liiton tiloissa.

Nyrkki-palkinnot

2022 Muusikko Paula Vesala, muusikko Mikko Kosonen
2021 Muusikko Aki Hauru