Musikaali Pieni Merenneito on Helsingin Kaupunginteatterin syksyn Suuri Tapaus. Walt Disneyn konseptoima Merenneito ottaa yleisönsä valojen sammuttua. Satumaista maailmaa ei ehdi pohdiskella katsomossa, se tulee kohti heti ja kokonaisena.
Prinssi Erik merellä. Ariel rakastuu prinssiin ja ihmisten maailmaan. Upea oli laivan nousu näkyville! Kuva: Robert Seger
Näkisipä H.C. Andersen, millaisen ylösnousemuksen hänen suruinen satunsa on kokenut ja kokee.
2000-luvun merenneito taistelee ja voittaa, hänessä, Arielissa on rohkeutta ja voimaa menestykseen. No, filosofiat ja ajan pohdinnat sikseen. Kiehtova satu, kiehtova meri maailmoineen ja kiehtova kaikkea tekniikkaa käyttävä kerronta luovat tässä musikaalissa parastaan. Andersen on joka tapauksessa ollut innoittaja, ja hänen ”mustavalkoinen” (muistammehan vielä satujen mustavalkoiset, vähän ankeat kuvitukset) tarinansa on kehkeytynyt osaavissa käsissä upeaksi elämysten kavalkadiksi.
Disneyltä odotetaan elämän koreutta ja mielikuvituksen leikkiä, jossa myös aikuiset viihtyvät. Niinpä yleisössä on täti-setä-väkeä siinä kuin Arielia kantavia tyllihameita! Eli Disney tunnisti ja tiesi elämän kauneuden kaipuun. Kun istuu kokemassa Pienen Merenneidon kaltaista kokemusta, kaikki viisaat analyysit siitä ja tästä ja tuosta arvotuksesta unohtuvat. On vain huikeat hetket.
Helsingin Kaupunginteatterin Pieni Merenneito on loistelias, kaunis, kiihottava. Siinä enemmän koettavaa kuin kerralla mahtuu aistimista sisään. Oih Arielia, joka keikkuu aalloilla näyttämön katossa ja tekee uimakaaria. Oih prinssi Erikiä joka lilluu hukutuksissa meressä. Ja ennen kaikkea oih Ursulaa, merinoitaa, jonka muhkea muoto ja pahuus ovat hirmuista. Sanna Saarijärven Ursula oli varmasti herkullinen roolitettava, sillä hahmossa on ulottuvuutta, johon tarttua.
Merimaailmassa on värejä, värejä. Tero Koponen ja Sonja Pajunoja keskellä. Kuva: Robert Seger
Tästä produktiosta on vaikeata poimia yksittäisiä hahmoja, siis näyttelijöitä valtaisan elämysmassan keskeltä. Mutta jotain sentään. Ihmisvoimin kulkevat kalat, merenelävät, Pärsky lautansa kanssa, Tero Koposen Sebastian tai Tuomas Uusitalon Chef Louis. Itse asiassa poiminta kattaa kaikki näyttelijät. Ja edelleen, puvustus ja lavastus ovat yhtä roolien kanssa.
Sonja Pajuojan Ariel ja Martti Mannisen Erik olivat aivan satuisat, ja he lauloivat kauniisti. Keskeiset roolit kehystettiin kuitenkin upeilla tansseilla ja musiikilla, jossa jytäsi kunnon beat. Tuloksena on keskeytymätön musikaalinen ilotulitus.
Kun kyseessä on musikaali, musiikilta odottaa paljon. Pieneen Merenneitoon on sävelletty musiikki, joka jyskää ja aaltoilee tätä päivää. Vetovoimaa riittää koko teokselle. Musikaalin sielu on läsnä koko ajan, sillä musiikki on läsnä koko ajan kaikissa rooleissa ja niiden tulkinnoissa. Erityisen nautittavaa oli tanssiosuuksia täydentävä musiikkirytmitys.
Tässä esityksessä nautitaan rikkeettömän tekniikan tuloksista. Moni teatteri on innostunut videoista ja digitaalisen tekniikan mahdollistamista näyttämön uusista ulottuvuuksista. Tulokset ovat olleet vaihtelevia. Mutta tämä teos on tasapainossa. Eipä ihme, kun asialla ovat olleet maailman huippuammattilaiset suunnittelijoina eli Disneyn joukot – ja Helsingin Kaupunginteatterin osaajat toteuttajina. Valot, laulut, orkesteri, musiikki, tanssit, lavasteet, esillepano, äänimaailma, hahmot, kaikki ovat sopusoinnussa keskenään. Tässä nähtiin, mitä näyttämötekniikalla saadaan näyttämölle!
Ken menee katsomaan Pientä Merenneitoa, saa heittää maailman tuskat mielestään ja nauttia, nauttia vaan. Hieno oli.
Vielä. KIITOS aivan ihanasta käsiohjelmasta, jonka takana on Raili Petäjistö.
Anja Kuoppa
Sanna Saarijärvi alias Ursula ja hänen hirveät hirviönsä. Kuva: Robert Seger
Ohjaus Samuel Harjanne
Koreografia Gunilla Olsson-Karlsson
Lavastus Peter Ahlqvist
Käännökset Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila
Musiikki Alan Menken
Laulujen sanat Howard Ashman ja Glenn Slater
Käsikirjoitus Dough Wright
Kantaesitys 10.1.2008 New York, Broadway/
Disney Theatrical Productions
