Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 24.01.2022

Musiikkiteollisuuden hiljainen ongelma – suomalainen startup turvaa itsenäisten musiikintekijöiden oikeuksia

Itsenäiset ja musiikkialan toimijoista riippumattomat musiikintekijät ovat maailmanlaajuisen musiikkiteollisuuden nopeimmin kasvava mutta heikoimmin edustettu ryhmä. Säveltäjät, tuottajat ja sanoittajat ovat avainasemassa musiikin luomisprosessissa, mutta rojaltien ansainnassa he ovat usein viimeisenä. Pahimmassa tapauksessa he jäävät kokonaan ilman korvauksia. Nyt Family in Music, uusi suomalainen digitaalinen alusta, tuo ratkaisun tähän epäkohtaan. Yrityksen kehittämä uusi teknologia auttaa musiikintekijöitä hallitsemaan oikeuksiaan ja helpottaa tulojen keräämistä erityisesti digitaalisista musiikkipalveluista.

Suoratoistopalvelujen valtaannousu on muuttanut musiikkiteollisuuden toiminta- ja ansaintamalleja radikaalisti. Samaan aikaan musiikin julkaisu- ja tuotantoprosessin digitalisoitumisen myötä itsenäisten musiikintekijöiden, kuten säveltäjien, sanoittajien ja tuottajien määrä maailmassa kasvaa voimakkaasti. Jotta musiikintekijät voivat ansaita rojalteja suoratoistopalveluista, heidät pitää pystyä tunnistamaan ja heidän oikeutensa pitää lisensoida palveluille. Ilman tekijöiden ja käytetyn musiikin tunnistamista, asianmukaisia korvauksia ei voida ohjata oikeille tekijöille.

Maailmassa on tällä hetkellä arviolta yli 20 miljoonaa itsenäistä ja kokonaan ilman palveluja työskentelevää musiikintekijää. Usein heille kuuluvia, digitaalisista palveluista tunnistamattomia rojalteja kutsutaan ”black boxiksi”, jonka arvioitu arvo on tällä hetkellä jopa miljardeja euroja.

Keväällä 2022 lanseerattava MgNTa-työkalu on lohkoketjuteknologiaa hyödyntävä digitaalinen tekijätunniste, joka helpottaa tekijöiden oikeuksien hallintaa.

Kuva:  Family in Music
 
Tähän mennessä ongelmaan ei ole ollut yksinkertaista ja selkeää ratkaisua. Siksi suomalainen musiikkialan startup Family in Music tuo markkinoille uuden MgNTa-työkalun, joka on lohkoketjuteknologiaa hyödyntävä digitaalinen tekijätunniste ja tekijöiden oikeuksien hallintaa helpottava teknologia. Keväällä lanseerattava tunniste on suunniteltu suojelemaan uuden sukupolven musiikintekijöiden ansioita ja tekijänoikeuksia.
 
Tällä hetkellä vain pieni osa uransa alkuvaiheessa olevista musiikintekijöistä kuuluu tekijänoikeusjärjestöön, kuten Teostoon, eikä heillä välttämättä ole valmiuksia hallinnoida itse omia oikeuksiaan. MgNTa:n avulla tekijät voivat luoda itselleen digitaalisen tekijätunnisteen, jota he voivat käyttää esimerkiksi suoratoistopalveluissa.

Juka Hynynen on Family in Musicin perustaja, joka ajaa uusien musiikintekijöiden etua, että saisivat palkkaa tekemästään taiteesta.

Juka Hynynen.  Kuva:  Family in Music

“Musiikkiteollisuus ei palvele sen uutta sukupolvea. Aloitin itse urani itsenäisenä musiikintekijänä, joten ymmärrän kuinka haastavaa rojaltien saaminen omasta musiikista on. Siksi haluamme puhua uusien musiikintekijöiden puolesta, jotta he voivat saada sen, mikä heille kuuluu – rahaa tekemästään taiteesta”, taustoittaa Juka Hynynen, Family in Musicin perustaja ja pitkän linjan musiikkialan yrittäjä.

Maailman musiikkiteollisuuden huippunimiä mukana kehittämässä Family in Musicin palvelua
 
MgNTa:n kehityksessä on ollut mukana kaksi musiikkialan huippunimeä, jotka liittyivät Family in Musicin riveihin viime vuonna. Innovaatiojohtaja Kevin Baconilla on vankka kokemus innovaatioiden kansainvälisestä kaupallistamisesta. Bacon tunnetaan maailmanluokan johtavana musiikkiteknologian kehittäjänä ja yhtenä vuonna 2004 perustetun musiikkialusta AWAL:in (Artists Without A Label) perustajajäsenistä. Perustamisestaan saakka AWAL on ollut avainasemassa luomassa musiikkialalle edelleen käytössä olevia toiminta- ja sopimusmalleja. Nykyään Sony Musicin omistama alusta on edustanut eturivin yhtyeitä, kuten Radioheadia.

Family in Musicin riveihin ovat vuonna 2021 tulleet Innovaatiojohtaja Kevin Bacon ja Family in Musicin Managing Director Tim Delaney, joka on aikaisemmin toiminut  Sonyn kansainvälisenä markkinointijohtajana.

Kevin Bacon ja Tim Delaney.  Kuva:  Family in Music
 
Family in Musicin Managing Director Tim Delaney on toiminut aiemmin Sonyn kansainvälisenä markkinointijohtajana, Live Nation artistiyhtiön johtajana sekä U2-yhtyeen managerina.
 
“Musiikin suoratoistojen matalat korvaukset ovat herättäneet paljon keskustelua, mutta entäpä ne musiikintekijät, jotka jäävät kokonaan korvauksetta? Emme pidä itsestäänselvyytenä, että loistavia kappaleita kirjoittavalla artistilla on tietotaitoa ansaita taiteestaan palkkioita. Tahtotilamme on ratkaista musiikkiteollisuuden hiljainen ongelma modernin teknologian avulla, jotta voimme auttaa musiikintekijöitä, emme hyötyä heistä”, Delaney summaa.
 
Family in Music rakentaa MgNTa:n ohella Writers Toolkit -tuotekokonaisuutta palvellakseen nopeasti kasvavaa joukkoa uusia musiikintekijöitä. Tarkempia yksityiskohtia tullaan julkaisemaan vuoden mittaan.