Hilima on pitäny oikiaa rokulia eikä oo viittiny palio aukaasta vehejestä, mitä ny joskus luuraa feispuukkiansa. Eileen rupes iliman mitää kaipaamahan murrestansa ku väänneltihin kyläs toistensa puheeta. Aukaasin vehkehen ja oonki kuunnellu kaikellaasia murtehia.
Hiano vai hieno (?) nettisivu se on. Kuuntelin oikeen tosisnani Alavuren ja Peräseinäjoen murtehia ja vähä muitaki pitäjiä. On sielä joukos oikiaaki murresta, tarkootan sellaasta, johona kertoja ei tee virheetä ja käyttää oikeeta sanoja. Kuka sanoo rappusia? Ei pohjolaanen, se sanoo portahia. No justihin.
Kuva: luomu.fi
Hiliman kersakki on oppinu murtehia. Poikaki sanoo isoona miehenä kyläs vankku ja rauska, eikä kukaa ymmärrä mistä se puhuu. Hilima-raukka on luullu, notta vankku on yleeskieltä. Ilimankos… Oikeen mukavia sanoja on kans kokkales ja kökkiä. Varsinki muutoosta kokkales-sana tarkoottaa melekeen samaa ku perkeles, ku niitä kokkalehia piisaa ja piisaa. Hiliman huutokauppatavarootaki perhe sanoo kokkaleheksi, mikä pistää vihaksi.
Oon kyllä maksanu kaloja kaloona, ku vihiitty aviomies on ruvennu laihruttamahan. Aina ku se meinaa syörä ylimääräästä (salaa) kaapista, huomautan, notta eipäs kökitä. On kiukuus, mutta laihtuu se. Kökkiminen teköö hallaa rieetille, ja Hilima joutuuki kökkimähän omia aikojansa, jottei tingi näläkäästä. (Sais Hilimaki laihtua, notta mahtuus prändirenttuuhin eikä tarvittis kulukia halapakauppojen kertuukiis.)
Murresanoosta tuloo mielehen ihimisiä, kaikellaasia rookauksia ja asioota. Isuäitee sanoo kerranki, notta hänen teköö niin ilikiää, ku naapuris on solokkutanttu aina täynnä ja haisoo ku pahalaanen. Tuloo heti mielehen sellaanen sankoo, johona on vettä, pernankuoria ja sellaasia. Kyölä. Tai ku vaari lauantaina otti napanteria, sellaaseen pikkuusen saunan jäläkehen, pihalle ilimestyy juoppoo-Köpiksi karahteerattu isäntä. Vaari siihen, notta mistä tuoki iankaikkinen tuloo norkooleheman. Oli vissihin juoppoo-Köpiltä akka pannu koniamiinit parempahan taltehen. Iankaikkinen sai kuppinsa, mutta vain yhyren.
Parahia sanoja on hippoonen, teijata ja vaikka hintu. Kokeeltu on, kannattaako niitä käyttää yleeses puhees. Ei kannata, ihimiset kattoo notta Hilima on pössöö.
Justihin rupian leikkaamahan matonkuteeta. Ensimmäänen leikkuus on hinnuksi menny ristomattiratialakana, joka ei kelepaa eres kersan koltinkerraksi. Oikeen orotan isua harmaavalakoosta kureskerää. Matonkuteereen joukos on kersoolta jäänehiä hippoosia lumpuuksi pirettyjä renttuja. Tuloo ikävä pikkuusia.
Joo, teijata-sanasta tuloo mielehen vaikka mitä. Vaari oli sellaanen hätähinen ja isuäireellä lähteminen kesti kauan, ku sillä oli aina pyhähilikku katees. Vaari rupes teijaamahan pitkin laattia ja hokemahan, notta eikö jo mennä. Mumma siitä hikeentyy ja hilikun löytäminen kesti. Aina se löytyy lopuksi. Parasta oli, että vaari nauroo partoohinsa ja kiusas akkaansa sanomalla, notta mihinäs meireän hilikku on.
Hilima suositteloo… http://www.kotus.fi/aineistot/puhutun_kielen_aineistot/murreaanitteita/suomen_murrekirjan_aanitteet
Komiaa syksyä kaikillen!
Vielä kerkiää mariaalla puolukoota
Teijata = tepastella, kävellä edestakaisin
Hilikku = huivi
Hippoonen = pehmoinen
Solokkutanttu = likaämpäri
Hintu = lähes puhkikulunut
Vankku = ripustin
Rauska = rikkinäinen
Kokkales = epämääräinen tavarahylly
Kökkiä = syödä jätteitä, loppuja, ylensyödä
Iankaikkinen = mokoma, pahalainen
Pössöö = tyhmä, yksinkertainen
Koltinkerta = patjan päällinen
Kertuuki = vaate
