Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 23.10.2023

Mummolalle pääpalkinto Riian elokuvafestivaalilla

Tia Kouvon ohjaama ja käsikirjoittama Mummola-elokuva on humoristinen ja terävä kuvaelma perhesuhteista. Elokuva palkittiin parhaan elokuvan pääpalkinnolla Riga International Film Festivalin pääkilpasarjassa viime viikonloppuna.

Festivaalin tuomaristo perusteli valintaansa näin: ”Vaikuttavaan muotoon rakennetut kuvat ja hahmojaan rakastava elokuva osoittaa paitsi ihmissuhteidemme monimutkaisuuden, myös kuinka universaaleja henkilökohtaiset ongelmamme ovat."

 

Kuvassa ovat Tom Wentzel oikealla istumassa nojatuolissa ja välissä on tummaa seinää ja sen takana on Leena Uotinen omassa nojatuolissaan. Wentzel näkyy kokkonaan ja Uotila varjossa vieressään valossa näkyvä pöytä.

Tom Wentzel ja Leena Uotila. Kuva: Jesse Jalonen

 

Mummolan pääosissa nähdään Ria Kataja, Elina Knihtilä, Jarkko Pajunen, Leena Uotila sekä Tom Wentzel.
 
Mummola sai ainoana suomalaisena elokuvana ensi-iltansa Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla tänä vuonna. Elokuva palkittiin $ 10 000 pääpalkinnolla Seoul International Women's Film Festivalilla. Lisäksi elokuva on palkittu Transilvanian ja Brysselin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla sekä Cinema Jovessa Valenciassa. Tia Kouvo sai erikoistunnustuksen ja Mummola erityismaininnan Reykjavik International Film Festivalin pääkilpasarjassa. Mummolan tuottajat Emilia Haukka ja Jussi Rantamäki palkittiin Espoo Ciné -palkinnolla tämän vuoden festivaalilla.

 

 
Synopsis
Joka vuosi joulun aikaan, sisarukset Susanna (Ria Kataja) ja Helena (Elina Knihtilä) vierailevat perheineen vanhempiensa luona. Kuten tavallista, isoisä Lasse (Tom Wentzel) juo liikaa, isoäiti Ella (Leena Uotila) on huolissaan kaikista, lapset ovat kyllästyneitä ja sisarukset lankeavat vanhoihin riitoihinsa. Joulun jälkeen jokainen lähtee omille teilleen ja palaa arkeen. Tia Kouvon purevan humoristinen, elämänmakuinen elokuvadebyytti on tragikoominen tutkielma perhedynamiikasta, yksinäisyydestä ja yhdessäolosta — kuinka yritämme löytää yhteyden, mutta emme aina onnistu siinä.
 
Tia Kouvo
Tia Kouvo on Göteborgin Akademin Valand -elokuvakoulusta valmistunut ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on aiemmin opiskellut sosiaalipsykologiaa Helsingin yliopistossa. Kouvon aiemmat lyhytelokuvat ovat kiertäneet ja saaneet palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla, ja Mummola-lyhytelokuva palkittiin sekä R&A:ssa että Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Lyhytelokuvan pohjalta tehty pitkä elokuva Mummola valittiin keväällä 2023 arvostettuun New Directors/New Films -ohjelmistoon, jonka kuratoi MoMa ja Lincoln Center.
 
Elokuvan tuottaa Elokuvayhtiö Aamu tuottajinaan Jussi Rantamäki ja Emilia Haukka, joiden edellinen elokuva oli Cannesissa palkittu Hytti nro 6. Mummola-elokuvan levittää Suomessa valkokankaille Aurora Studios.

 
Mummolan ensi-ilta elokuvateattereissa on 10.11.2023 kautta Suomen.

https://rigaiff.lv/en/news/pazinoti-riga-iff-desmitas-sezonas-laureati/