Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.06.2023

Minä, Armi Maria R. on säkenöivä romaani mahtavasta liikenaisesta Marimekon takana

Useiden suurmiesten sekä oopperadiiva Anita Välkin elämään perehtynyt Raija Oranen paneutuu nyt Marimekon perustajan Armi Ratian tarinaan.

Marimekon perustaja Armi Ratia oli kuuluisa paitsi tinkimättömästä johtamistyylistään, myös oikuistaan ja lukuisista miessuhteistaan, joista tunnetuin oli Urho Kekkonen. Aviomies Viljo Ratia pysyi Armin vierellä korvaamattomana tukijana – kunnes hänen mittansa täyttyi.  Raija Oranen kertoo kiistellyn liikenaisen tarinan jäljittelemättömällä tyylillään, värikkäästi ja mukaansatempaavasti. Hän näyttää vaikutusvaltaisen liikenaisen loisteliaan uran, joka vaati ankaraa työtä, ponnistuksia ja paljon samppanjaa. Samalla Armi Ratian tarina läpivalaisee maamme lähihistoriaa pettämättömällä tarkkuudella.  Oraselta myös Kuut, tähdet, auringot  Oraselta on juuri ilmestynyt myös digi first -romaani Kuut, tähdet, auringot, joka vie lukijansa ja kuulijansa myrskyisän keskiajan hämyyn ja Olavinlinnaan. Miehensä kuoltua linnanrouva Gunilla haluaa pysyä vallassa, mutta kruunun mielestä valtakunnan levottomalle itärajalle tarvitaan naista vahvempi vartija. Linnaa saapuu turvaamaan ritari Sten, ja Gunilla päättää hallita Steniä naittamalla tälle tyttärensä.  Kun syksy tuo riitteen linnakallioita saartaviin tummiin virtoihin, rakkauden ja kateuden pyörteet tarttuvat linnanväkeen ja kuljettavat kohti murhenäytelmää. Vain juoppo linnanpässi kulkee omia teitään.  Kuut, tähdet, auringot on juuri sopiva kuunneltavaksi tai luettavaksi yhden illan aikana.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Otava

 

Marimekon perustaja Armi Ratia oli kuuluisa paitsi tinkimättömästä johtamistyylistään, myös oikuistaan ja lukuisista miessuhteistaan, joista tunnetuin oli Urho Kekkonen. Aviomies Viljo Ratia pysyi Armin vierellä korvaamattomana tukijana – kunnes hänen mittansa täyttyi.

Raija Oranen kertoo kiistellyn liikenaisen tarinan jäljittelemättömällä tyylillään, värikkäästi ja mukaansatempaavasti. Hän näyttää vaikutusvaltaisen liikenaisen loisteliaan uran, joka vaati ankaraa työtä, ponnistuksia ja paljon samppanjaa. Samalla Armi Ratian tarina läpivalaisee maamme lähihistoriaa pettämättömällä tarkkuudella.

Oraselta myös Kuut, tähdet, auringot

Oraselta on juuri ilmestynyt myös digi first -romaani Kuut, tähdet, auringot, joka vie lukijansa ja kuulijansa myrskyisän keskiajan hämyyn ja Olavinlinnaan. Miehensä kuoltua linnanrouva Gunilla haluaa pysyä vallassa, mutta kruunun mielestä valtakunnan levottomalle itärajalle tarvitaan naista vahvempi vartija. Linnaa saapuu turvaamaan ritari Sten, ja Gunilla päättää hallita Steniä naittamalla tälle tyttärensä.

Kun syksy tuo riitteen linnakallioita saartaviin tummiin virtoihin, rakkauden ja kateuden pyörteet tarttuvat linnanväkeen ja kuljettavat kohti murhenäytelmää. Vain juoppo linnanpässi kulkee omia teitään.

Kuut, tähdet, auringot on juuri sopiva kuunneltavaksi tai luettavaksi yhden illan aikana.