Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.01.2023

Miljoonalla eurolla selkokirjoja heikosti lukeville nuorille

Suomen Kulttuurirahasto tukee yläkoululaisten lukutaitoa tilaamalla ja lahjoittamalla koulujen käyttöön lukemaan innostavia selko- ja helppolukuisia kirjoja.

Suomen Kulttuurirahasto käynnistää kaksivuotisen hankkeen, jossa lahjoitetaan Suomen kaikille vuosiluokkia 7–9 opettaville kouluille kirjapaketti. Paketti sisältää 50–150 varta vasten tuotettua tai hiljattain ilmestynyttä selkokirjaa ja helppolukuista kirjaa. Hankkeen toteuttaa Lastenkirjainstituutti.

 

Kuvassa on nainen lukemassa kirjaa ja kuva on otettu takaapäin.

Kuva: eevakolu.fi

 

Kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset nuoret, jotka eivät eri syistä kykene lukemaan yleiskielistä teosta, mutta jotka harjaannuttuaan pystyisivät siirtymään yleiskielen lukijoiksi. Syitä lukemisen vaikeuksille voivat olla esimerkiksi vähäinen kokemus, erilaiset keskittymisen vaikeudet ja lukihäiriöt, maahanmuuttajatausta tai motivaation puute.

Opettajille tarjotaan koulutusta ja materiaaleja selkokirjojen ja helppolukuisten kirjojen hyödyntämiseen. Samalla nykyinen selkokirjojen valikoima laajentuu kirjapaketteja varten tilattujen uusien teosten myötä.

”Selkokirjoista hyötyvät nuoret ovat kiinnostuneita samoista teoksista kuin muutkin ja haluaisivat lukea selkomukautuksia suosituista kirjoista”, kertoo Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen. Kauhua, dekkareita, fantasiaa, scifiä ja romantiikkaa toivotaan lisää, samoin tietokirjoja ja elämäkertoja urheilijoista ja muista julkisuuden henkilöistä. Yläkoululaisille tehdään hankkeen alkaessa kysely, joka kartoittaa tarkemmin, millaiset kirjat lisäisivät nuorten lukuintoa.

”Monille nuorille olemassa olevat selkokirjat ovat liian helppoja, mutta yleiskieliset liian vaikeita. Tarvitsemme monipuolisemman valikoiman kirjoja”, sanoo äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Elina Mäntylammi tamperelaisesta Juhannuskylän koulusta. ”Selkokielisestä tekstistä on kouluissa huutava pula. Tämä kirjalahjoitus helpottaa opettajan työtä, sillä se mahdollistaa sopivan tasoisen lukemisen tarjoamisen erilaisille oppilaille.”

Selkokirjat voivat innostaa heikkoja lukijoita

Suomalaisten nuorten lukutaito on 2000-luvun aikana heikentynyt. Peruskoulun päättävistä jopa 14 prosentilta puuttuu arjen tilanteisiin riittävä lukutaito.

Selkokirjoja käytetään yläkouluissa monipuolisesti vastaamaan erilaisiin lukutaidon haasteisiin. Luki- tai keskittymisvaikeuksista kärsivät nuoret voivat lukea niitä liian vaikean yleiskielisen kirjan sijaan, ja suomea toisena kielenä lukeville ne toimivat oppimateriaaleina. Lukurutiinin tai -motivaation puuttuessa selkokirjoja voi tarjota lukuinnon herättelyyn ja lukutekniikan harjoittamiseen. Selkomukautukset mahdollistavat myös kaiken tasoisten lukijoiden yhteiset ryhmätyöt. Selkokielisistä kirjoista voi harjoituksen myötä siirtyä helppolukuisiin ja niistä edelleen yleiskielisiin kirjoihin.

Vaikka selkokirjojen tarve kouluissa on kasvanut, koulukirjastoissa niitä on niukasti. ”Selkokirjojen hankkiminen on kouluille vaivalloista ja kallista. Tukemme ansiosta yläkoululaisten saatavilla olevien uusien selkokirjojen määrä kasvaa huimasti. Ei muuta kuin lukemaan!” sanoo Suomen Kulttuurirahaston hallituksen jäsen, kirjailija Karo Hämäläinen.

Kulttuurirahasto on jo pitkään tukenut johdonmukaisesti lukutaidon kehittämistä eri tavoin. Vuonna 2019 käynnistyneen Lukulahja lapselle -ohjelman tavoitteena on lisätä ääneen lukemista pikkulapsiperheissä jakamalla neuvoloiden kautta kirjakasseja. Lukuklaani taas keskittyi koulukirjastojen ja niiden valikoiman kehittämiseen vuosina 2017–2019. Yhteensä Kulttuurirahasto on vuodesta 2017 alkaen tukenut lukemista noin viidellä miljoonalla eurolla.