Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.01.2021

Mikko Kuustosen elämäkerrallinen teos yhdistää musiikkialbumin ja äänikirjan

Teoksen tarinat nivoutuvat yhteen aiemmin julkaisemattomien, uusien kappaleiden kanssa. Keväällä 2022 ilmestyvän uudentyyppisen äänikirjan kustantaja on Johnny Kniga.

Muusikko Mikko Kuustonen pureutuu keväällä 2022 ilmestyvässä kirjassaan kymmeneen teemaan, jotka ovat olleet keskeisiä hänen elämänsä varrella. Kuustosen ”tunne-elämäkerraksi” kuvailemassa teoksessa artisti palaa siihen, miltä suuret käännekohdat ovat tuntuneet, miten ne ovat häneen vaikuttaneet.

 

Kuvassa on Mikko Kuustonen puoliksi vaalean ja tumman tausta edessä.  Hänellä on musta nahkatakki päällään.

Mikko Kuustonen kertoo elämäkerrallisen kirjansa kappaleissa ja tarinoissa elämästään kymmenen teeman kautta. Kuva: Marek Sabogal

 

Elämän tapahtumat nivoutuvat yhteen niistä sävellettyjen ja sanoitettujen kappaleiden kanssa. Äänikirja sisältää perinteisen albumin verran uutta musiikkia Mikko Kuustoselta. Elämäkerrallisen teoksen julkaisun aikaan keväällä 2022 kappaleet eivät ole saatavilla muissa formaateissa.

”Tarinat ja niiden heijastukset ovat tämän kokonaisuuden lähtökohta, mutta koen, että ilman musiikkia olennainen jäisi kuvaamatta. Laulut jatkavat siitä mihin puhe loppuu. Kaipaan myös sekä musiikin kuluttajana että tekijänä albumikokonaisuuksia”, Mikko Kuustonen sanoo.

Kirjallisuus elää parhaillaan murroskautta äänikirjojen suosion kasvun myötä. Johnny Knigan kustantaja Jaakko Pietiläinen näkee kahta perinteistä formaattia, musiikkialbumia ja elämäkertaa, yhdistävän muodon olevan yksi uusi luonteva suunta, johon äänikirja voi kehittyä.

”Tätä onkin jo odotettu. Että joku yhdistää sanan ja sävelet muotoon, jossa teosta on luontevin kuunnella. Mikko kirjoittaa meille kirjallisen kentaurin, jolla on albumin pää ja elämäkerran ruumis. Hänen kanssaan on hauska päästä tekemään töitä”, Jaakko Pietiläinen sanoo.