Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 24.02.2023

Miia Tervon uuden elokuvan kuvaukset ovat alkaneet Kemijärvellä - pääosassa Oona Airola

Joulukuussa 1984 Inarijärveen syöksyi neuvostoliittolainen ohjus, ja kansainvälinen selkkaus oli valmis. Tämä tositapahtuma on luonut kehyksen Jussi-palkitun ohjaaja Miia Tervon uuteen elokuvaan, jonka Tervo on myös käsikirjoittanut. Elokuvan pääroolissa nähdään kaksinkertainen Jussi-voittaja Oona Airola, ja muissa rooleissa muun muassa Hannu-Pekka Björkman, Tommi Korpela, Pyry Kähkönen ja Jarkko Niemi.

 

Työnimellä "Ohjus" kulkevan elokuvan kuvaukset ovat alkaneet Kemijärvellä, ja elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2024.

 

Kuvassa on Miia Tervola rektivarustulsessa jäällä.

Ojaus Miia Tervo. Kuva: Sami Kuokkanen

 

Suomi ja maailma oli monellakin tapaa erilainen 1980-luvulla nykypäivään verrattuna. Yhtä kaikki, niin ihmiset kuin valtiot käyvät vuosikymmenestä toiseen uusia taisteluja omia demoneitaan vastaan.

Näissä tunnelmissa liikutaan Miia Tervon uudessa elokuvassa, jonka kuvaukset ovat vastikään käynnistyneet Kemijärvellä. Lappiin sijoittuva elokuva kertoo yksinhuoltaja Niinasta, joka potkut saatuaan saa uuden alun elämälleen paikallisen sanomalehden toimittajana - ja eteensä myös jymyjutun Suomeen mahdollisesti pudonneesta neuvostoliittolaisesta ohjuksesta. Rauhallinen pohjoisen elämä on hetkessä muuttunut sirkusmaiseksi temmellyskentäksi, ja Niina luovii omaa tietään eteenpäin. Hänellä on paljon pelissä, sillä ex-mies on vapautumassa vankilasta - ja Niinan sekä heidän lastensa tulevaisuus on jälleen uhattuna.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Miia Tervo sanoo:

”Minua kiinnostaa, että miten ihminen yksilönä ja kansakunnat suojelevat rajojaan, tai eivät suojele ja miksi. Vuoden 1984 ohjushässäkkä tarjoaa oivallisen kehyksen käsittellä tätä raja-aihetta draamakomedian, absurdin pohjoisen hysterian, melankolian ja runollisuuden keinoin. Tässä elokuvassa pieni ihminen uskaltaa puolustautua ja löytää omat rajansa etsiessään valtionsa rajoja. Ohjuksessa poliittinen satiiri kohtaa siis karvalakkihömpsöttelyn ja aivan todella vakavan väkivallan uhan. Ja kaikki tämä niin, että katsoja viihtyy ja saa nauraa - ja ehkä vähän itkeäkin. Jos siis haluaa. Raja-teemaan kuuluu, että saa itse päättää miten asiat kokee.”

"Ohjus"-elokuvaa kuvataan Kemijärven lisäksi Pelkosenniemellä, Lahdessa sekä Virossa.

"Ohjus" saa ensi-iltansa vuonna 2024. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Miia Tervo. Pääosaa esittää Oona Airola ja muissa rooleissa nähdään mm. Hannu-Pekka Björkman, Tommi Korpela, Pyry Kähkönen, Jarkko Niemi, Emma Kilpimaa, Tommi Eronen, Ona Kamu, Sakari Kuosmanen, Milka Alroth, Kai Lehtinen, Turkka Mastomäki, Kari Väänänen ja Sanna-Kaisa Palo.

Elokuvan tuottaa elokuvayhtiö Komeetta tuottajinaan Kaisla Viitala ja Daniel Kuitunen sekä osatuottajana Stellar Film. "Ohjus"-elokuvan levittää Aurora Studios. Elokuvaa on rahoittamassa Finnish Impact Film Fund.

Synopsis

On vuosi 1984 Suomen Lapissa. Tuleva huoltajuusoikeudenkäynti huolestuttaa työtöntä yksinhuoltaja Niinaa. Hänen rajaton ex-miehensä Tapio istuu linnassa ja Niinan on pakko löytää töitä. Absurdin kohelluksen kautta hän päätyy töihin paikalliseen sanomalehteen, missä hänen tehtäväkseen annetaan kirjoittaa uutisjuttu – ihan mikä tahansa uutinen. Sellainen ilmaantuukin. Tapahtuman seurauksena puolustusvoimien miehiä alkaa näkyä siellä sun täällä ja taivaalla kiertelee helikoptereita. Radiossa kerrotaan, että Neuvostoliitto olisi ampunut Suomen puolelle ohjuksen. Kun lehden toimituksesta ei vastata puheluun, Niina päättää lähteä uutisen jäljille.

Lappi ja pieni kirkonkylä menevät sekaisin mahdollisesta ohjuksesta. Ulkomaisia toimittajia ja puolustusvoimien miehiä lappaa paikalliseen hotelliin. Aiemmin lähinnä lastenhoitoon ja elämässä selviytymiseen keskittynyt Niina uppoutuu syvälle kansainväliseen ohjuskriisiin. Tutkimusten keskellä ystävystyminen hävittäjälentäjä Kain kanssa näyttää Niinalle, mitä toisen ihmisen turvallinen ja lämmin katse on. Tapio vapautuu vankilasta ja vakuuttaa syyttömyyttään. Samaan aikaan Neuvostoliitto kieltää rajaloukkauksen. Löytääkö Niina omat puolustautua etsiessään valtionsa rajoja?