Henriikka Rönkkönen on kirjoittanut hersyvän kirjan sinkkuelämästä, siis niin hauskan, ihanan ja huvittavan, että jälkeen päin pelkän kirjan näkeminen alkaa naurattaa.
Mitä Henriikka itse kertoo siitä, miten blogikirjoittamisen seurauksena syntyi kirja?
Henkiikka Rönkkönen. Kuva: Riikka Kantinkoski
- Mua huvittaa, että Sinkkublogi nähdään "seksiblogina", koska se ei mulle edusta sitä. Kirjoitan blogiin mitä mielessä sattuu liikkumaan enkä erottele aiheita seksiin tai mielikuvituspoikaystäviin. Seksuaalisuus on kuitenkin iso osa meitä kaikkia enkä voi sivuuttaa sitä mitenkään, kun puhutaan tunteista, ihastuksista, peloista, rakkaudesta, sukupuolisuudesta, itsensä etsimisestä. Yhtä hyvin blogi voitaisiin nähdä rakkausblogina tai haaveilublogina, mutta se seksi kiinnittää aina huomion, koska ei edelleenkään ole normaalia puhua siitä.
Kirjan kanssa on ihan samat tuntemukset.
- En oikeastaan halua opettaa mitään, koska jokainen oppii asiat omalla tavallaan ja omassa rytmissä, ja jokainen tekee omat itselleen sopivat valinnat elämässään. Kerron omista kokemuksistani ja tuntemuksistani, jotta se helpottaisi muiden elämää ja tulisi semmoinen olo, että huh en ole yksin näiden juttujen ja ajatusteni kanssa. Se on nimittäin aika ihana tunne.
- Kun kirjoitan surullisia juttuja, mä itken, mutta kaiken muun kirjoittaminen on neutraalia. Olisi kyllä kiva nauraa omille jutuille, mutta ne vaginapierut ja esinahan ihmettelyt on mulle ihan täysin tavallisia ja tylsiä ajatuksia. Mies on mulle kuin joku kukkakaalikäärylebruleen resepti, jota yritän tulkita hirveessä stressissä ja jonka tekemisessä luultavasti epäonnistun ja poltan koko talon.
- Toivoisin kirjan päätyvän sellaisen ihmisen käsiin, joka kokee, että on yksin eikä voi koskaan löytää ketään eikä kelpaa kenellekään, koska meistä suurin osa ajattelee välillä niin, ja ne on hirveitä ajatuksia. Toivoisin, että semmoinen henkilö saisi voimaa mun teksteistä ja että kirja saisi nauramaan, kun kaikki muu menee päin persettä.
- En ole ihan vielä valmis tällaiseen tuskaiseen synnytysprosessiin, jonka nyt kävin Mielikuvituspoikaystävän kanssa läpi, mutta en mä kirjottamista lopeta ennen kuin naaman päällä on pari metriä multaa. Jos silloinkaan.
