Teatterineuvos Eila Roine (s. 26.11.1931, Turku) nukkui pois 8.12.2025 Tampereella. Eila Roine oli suomalaisen teatteritaiteen rakastetuimpia ja arvostetuimpia näyttelijöitä. Hän ehti työskennellä Tampereen Työväen Teatterissa yli 45 vuotta, ja samaan taloon hän palasi eläkkeeltäkin vielä useampaan kertaan.
Kuva: Harri HInkka
Eila Roineen uraan mahtui poikkeuksellisen laaja ja merkittävä joukko roolitehtäviä niin näyttämöllä kuin televisiossa. Tampereen Työväen Teatterissa hänen rakastetuimpia näyttämötöitään olivat Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -näyttämösovitusten Elina (1961-1963) ja Alma (1977), jotka heräsivät hänen tulkinnassaan eläväksi ihmisyydeksi. Roine osoitti varhain myös vahvaa komediennen taitoa rooleissaan, vaikkapa Figaron häiden Suzannena (1960), G. B. Shaw’n Pygmalionin Elizana (1961) ja Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvan Karoliinana (1973). Dario Fon rytmikkäät ja temperamenttiset näytelmät, kuten Ei makseta! Ei makseta!, istuivat hänen luontaisella rytmitajulla rakentuneeseen ilmaisuunsa luontevasti ja helpon näköisesti.
Eino Salmelaisen ohjaama Andorran tasavalta (1962) nosti hänen toisenlaisen, vakavamman, osaamisensa esiin, ja myöhemmin Per Olov Enquistin näytelmään Miesvihaajat (1976) syntyi taiturillinen Siri von Essen. Eläkevuosien – ja koko uran – vaikuttavimpiin rooleihin kuului räiskyvä Madame Jouko ja Juha Turkan teoksessa Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa (1996). Hänen viimeisimpiä näyttämötöitään koettiin muun muassa esityksissä Pitkäjärveläiset (1999), Suruttomat (2004), Eila ja Rampe -näytelmät (2005-2010), Grace ja Glorie (2009) ja Vielä ehtii (2014).
Televisiossa Eila Roine nousi koko kansan tuntemaksi jo varhain. Sarjan Heikki ja Kaija nimirooli Kaija teki hänestä suomalaisen tv-realismin pioneereja, ja Rintamäkeläisissä Roine loi herkullisen roolihahmon Helmi Honkosesta. Vuodesta 1997 alkaen hän juonsi Yle TV2:n Pikku Kakkosta aina vuoteen 2013 asti.
Roineen panos suomalaisen näyttämötaiteen kehittämiseen on laajasti tunnustettu. Hänelle on myönnetty muun muassa Pro Finlandia -mitali (2006), teatterineuvoksen arvonimi (1995), Tampereen yliopiston teatteritaiteen kunniatohtorin arvonimi (2018) sekä lukuisia valtakunnallisia ja pirkanmaalaisia tunnustuksia, kuten Pirkanmaan kulttuurirahaston palkinto (1991), Ida Aalberg -mitali (1997), Larin Paraske -palkinto (2006), Tampereen palkinto (2009), Pirkanmaan taidepalkinto (2013) ja Elämäntyö-Venla (2018). Roineen elämäntyö ja poikkeuksellinen ura tekevät hänestä yhden suomalaisen teatterikentän merkittävimmistä vaikuttajista.
Eila Roine syntyi näyttelijävanhempien, Eero Roine ja Sylvi Raunio, esikoisena. Kun Eero Roine vuonna 1936 kiinnitettiin Tampereen Työväen Teatteriin, perhe tamperelaistui. Turusta muuttaneiden Eilan ja Olavin lisäksi Tampereella syntyivät vielä näyttelijäsisarukset Liisa ja Esko. Teatterista tuli lahjakkaalle Eilalle jo varhain harrastus ja hänen työurastaan näyttelijänä poikkeuksellisen pitkä. Hän aloitti uransa Tampereen Työväen Teatterin oppilaskoulussa vuosina 1949–1951 ja jatkoi talossa ensin harjoittelija-näyttelijänä ja vuodesta 1952 näyttelijänä yhtäjaksoisesti vuoteen 1994 saakka.
Vuonna 1955 hän avioitui Tampereen Työväen Teatterin ohjaaja ja näyttelijä Vili Auvisen kanssa, ja he työskentelivät tiiviissä taiteellisessa vuorovaikutuksessa tämän kuolemaan vuoteen 1996 asti. Heidän lapsensa Tommi Auvinen (s. 1957) ja Janne Auvinen (s. 1965) ovat hekin teatterialalla ansioituneita tekijöitä.
