Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 20.10.2025

Merkittävän nykytaiteilijan Anish Kapoorin suurnäyttely Serlachiukselle keväällä 2026

Maailman merkittävimpiin nykytaiteilijoihin kuuluvan brittiläisen Anish Kapoorin näyttely avataan Serlachiuksella toukokuussa 2026. Taidesäätiön suursatsaus tuo Serlachiukselle Kapoorin ikuisiin kysymyksiin syventyviä maalauksia sekä uuden monumentaalisen veistoksen.

 

Kuvassa on Anish Kapoorin maalaus, jossa on etualalla punaista,liekkimäistä nousevaa maalausta ja oikealla taustalla tummaa ylöspäin nousevaa savua. Taustalla on vaaleaa ja sinertävää pintaa.

Anish Kapoor, The Shadowed. Kuva: Serlachius-museot

 

Anish Kapoor tunnetaan vahvalinjaisista ja aistikkaista veistoksistaan. Ne pitävät katsojaa dynaamisessa otteessaan tiloissa ja ympäristöissä, joihin ne on luotu ja joita ne myös osaltaan luovat. Mittakaava on usein yksi taiteilijan työkaluista. Hänen teoksensa ovat ulottuvuuksiltaan yhtä aikaa intiimejä ja arkkitehtonisia.

Kapoor toteuttaa Serlachiuksen suurimpaan näyttelytilaan uuden veistoksen, jonka mittakaava on monumentaalinen. Muissa näyttelysaleissa nähdään hänen maalauksiaan sekä pienimuotoisempia teoksia viime vuosilta.

Anish Kapoor liikkuu teoksissaan sisäisen maailmamme ja ulkoisen todellisuuden välisellä rajaseudulla. Hän hyödyntää taitavasti visuaalisia arkkityyppejä ja metafyysistä vastakkainasettelua. Timo Valjakan kuratoima näyttely on esillä Serlachius Kartanolla 23.5.2026–4.4.2027.

 

Kuvassa on vinottain suuri dinosaurusmainen veistos makaamassa lattialla. Siinä on erittäin värikkäitä pieniä osia.

Anssi Kasitonni, Gentle Means and Easy Tasks. Kuva: Ellis Parkinson

 

Anssi Kasitonni – Below Zero Finnish Art Award 2025

Anssi Kasitonni voitti viime vuonna neljännen Below Zero 2025 -taidepalkinnon, jonka järjestävät Lontoossa toimiva Beaconsfield-galleria, Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti ja Serlachius.

Palkintoon kuuluneen Lontoon-residenssin aikana Kasitonni perehtyi Beaconsfield-gallerian historiaan paikallisten köyhien lasten hyväntekeväisyyslaitoksena ja -kouluna. Hän löysi myös vanhan grafiikanvedoksen, joka esittää koulun jo purettuun osaan kuulunutta päätykolmiota.

Anssi Kasitonni päätti luoda päätykolmion uudestaan suurena galleriaan pystytettynä veistoksena omaan pop-taiteesta ammentavaan tyyliinsä. Hän ymmärsi luovan metodinsa mukailevan eräänlaista rikkinäisen puhelimen ideaa. Ajatus johti toiseen, pian kolmanteen ja sitten neljänteen. 

Veistos ja sen ympärille hänen muista viimeaikaisista teoksistaan koottu näyttely Anssi Kasitonni – Below Zero Finnish Art Award 2025 nähdään Serlachius Pääkonttorilla 21.3.–30.8.2026. Näyttelyn kuraattorit ovat David Crawforth, Naomi Siderfin, Pauli Sivonen ja Tarja Väätänen.

Jalan 

Käveleminen on inhimillisen kokemuksen ytimessä. Marssimme määrätietoisesti töistä kotiin raskaan työpäivän jälkeen, teemme pikaisia pyrähdyksiä raittiissa ulkoilmassa, kamppailemme luonnonvoimia vastaan huonon sään sattuessa. Kävelemme hiljalleen kuolemaamme kohti, ja jopa kävelevään Kuolemaan voi törmätä – ainakin taideteoksessa. 

Jalan on ensimmäinen suomalaisessa museossa nähty kattava esitys kävelemisestä. Näyttelyssä tarkastellaan, minkälaisin tavoin taiteilijat ja tiedemiehet ovat viimeisen kahdensadan vuoden aikana käsitelleet aihetta ja tehneet havaintoja siitä, mitä käveleminen kertoo meistä ihmisistä.

Näyttely pohjaa Serlachiuksen omaan taidekokoelmaan ja esittelee teoksia taiteilijoilta Akseli Gallen-Kallelasta Elina Brotherukseen ja Marcus Collinista Mark Wallingeriin. Lisäksi näyttelyssä on esillä lainateoksia muista suomalaisista museoista, sekä nykytaiteilijoiden uusia teoksia.

Tomi Moision ja Carlos Idrobon kuratoima Jalan-näyttely nähdään Serlachius Pääkonttorilla 26.9.2026–21.2.2027.

https://serlachius.fi/nayttelyt/