Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.10.2023

Martti Ahtisaaren elämäkerta avaa rauhannobelistin ajatuksia ja arvoja

Otava tuo markkinoille uuden painoksen Martti Ahtisaaren elämäkerrasta. Katri Merikallion ja Tapani Ruokasen kirjoittama "Matkalla: Martti Ahtisaaren tarina" kertoo Ahtisaaren vaikuttavan kasvutarinan evakkopojasta presidentiksi, rauhannobelistiksi ja yhdeksi aikamme suurmiehistä.

Kuvassa on Martti Ahtisaaren kasvot. Kuva on osa kirjan kannesta.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Otava

 

Miten evakkopojasta kasvoi Suomen tasavallan presidentti ja maailman vaikeimpien kriisien ratkaisija? Mikä oli presidentti Martti Ahtisaaren ajattelun ydin? Mikä ajoi nobelistia vielä iäkkäänäkin matkaamaan parisataa päivää vuodessa rauhan työssä ja miten hän suhtautui kohtaamaansa pahuuteen?

Elämäkertaa varten on haastateltu Ahtisaaren keskeisiä yhteistyökumppaneita ja työtovereita sekä läheisiä ja ystäviä niin Suomessa kuin ulkomailla. He arvioivat Ahtisaaren persoonaa, politiikkaa, ratkaisuja, työtä ja vaikutusta, mutta myös Ahtisaaren omia ajatuksia kuullaan läpi matkan.

Katri Merikallion ja Tapani Ruokasen kirjoittama Matkalla: Martti Ahtisaaren tarina ilmestyi ensimmäisen kerran lokakuussa 2011. Juhani Rajalinin lukema äänikirja ilmestyi 2021. Nyt ilmestyvä uusi pehmeäkantinen painos tulee myyntiin marraskuussa.

https://otava.fi/kirjat/matkalla/