Haute coiture eli muoti on Honkahovin taidekeskuksen tämän kesän teema. Aihetta on käsitelty monipuolisesti arkeen sidotulla tavalla.
Pöydälle katettu virkattu makkara-annos ja nahkatakista tehty koira saavat katsoja hyrähtämään positiivisesti. Catwalkilla puolestaan kävelee monenlaisia naisia pienoispatsaina.
Honkahovin näyttelyn kuraattori Jaakko Himanen kertoo kutsuneensa mukaan taiteilijoita, jotka taiteessaan käsittelevät vaatemuodin tai designin maailmoja. Himasen mielestä on kiehtovaa kuinka kuvataiteilijat analysoivat ja toisaalta jalostavat kuvallista informaatiota, jolla pyritään mm. vaikuttamaan kulutustottumuksiin tai kertomaan ajan ihanteista. Hän kiittelee, että kaikkien taiteilijoiden tekemistä kuvaa erityinen tinkimättömyys ja huolellisuus.
- Hyväntuulista väkeä lähtee näyttelystä, kuvailee toimitusjohtaja Sampo Linkoneva kesän tunnelmia. Hänen mukaansa näyttely on kiinnostanut ihmisiä, ja kesä on ollut ennätyksellisen vilkas. Vierailijoina on myös uusia vieraita, näyttelyiden vakinaisten kävijöiden ohella Tästä Linkoneva on hyvin iloinen.
Näyttelytyöt ovat esillä sekä sisätiloissa että kauniissa puistossa ulkona. 1930-luvun funkkistaloon ympäristöineen on saatu elämyksellinen kokonaisuus, johon kannattaa tutustua.
Kesän taiteilijat ovat:
Työryhmä: Krister Gråhn, Veikko Halmetoja
Merja Haapala
Johanna Havimäki
Liisa Hietanen
Jenni Hiltunen
Teemu Kangas
Rauha Mäkilä
Kaija Papu
Topi Ruotsalainen
Tärähtäneet Ämmät: Katriina Haikala, Vilma Metteri
Oona Tikkaoja
Vesa Toukomaa
Kirsti Tuokko
Jarno Vesala
Työryhmä: Jere Ruotsalainen ja Jaakko Himanen
Yhteystiedot:
Osoite: Johtokunnantie 11, 35800 Mänttä
Puh. 03-4747 005
sähköposti: info(at)honkahovi.fi
Johanna Havumäki
Sarjasta Palautus
Liisa Hietanen
Die röhrende wurst
Tärähtäneet ämmät: Hate coiture
Topi Ruotsalainen: Green screen walk ja
Walking in the air-video
Kirsti Tuokko: As good as it gets
Teemu Kangas: Sattuman kaanon
Krister Gråhn ja Veikko Halmetoja: Tausta
Honkahovin portaat
Kuvat: Iiro Koskelainen/IronMedia Oy
kuvia on rajattu.