Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 28.09.2022

Maailman kulttuurijohtajat saapuvat lokakuun alussa Helsinkiin

Helsinki toimii isäntäkaupunkina World Cities Culture Summit 2022 -huippukokoukselle, jonka tavoitteena on lisätä dialogia eri maiden kulttuurijohtajien ja kulttuurikentän välillä ja parantaa kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä kaupungeissa. Huippukokouksessa käsitellään muun muassa kulttuurialan koronan jälkeistä jälleenrakennusta, kulttuurin saavutettavuutta ja uusia rahoitusmalleja.

Kuvassa on ihmisiä viettämässä kesäpäivää Altaan terassilla lepotuoleissa ja takana on seinää.  Taustalla näkyy kaupunkinäkymää Helsingistä.

Kuva: Jussi Hellsten

 

Helsinki isännöi ke 5. – pe 7.10. kansainvälisen World Cities Culture Summit 2022 -huippukokouksen, joka tuo maailman kulttuurijohtajat kolmeksi päiväksi yhteen. Huippukokous on osa maailman kaupunkien kulttuurijohtajista ja apulaispormestareista koostuvan World Cities Culture Forum -verkoston (WCCF) toimintaa. Vuosittainen tapaaminen järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä.

Huippukokouksen tavoitteena on dialogin lisääminen ja ajatusten vaihto eri maiden kulttuurijohtajien, päätöksentekijöiden ja kulttuurikentän välillä. Pyrkimyksenä on lisäksi parantaa kulttuuritoimijoiden työmahdollisuuksia ja toimintaedellytyksiä kaupungeissa.

Kolmipäiväisen huippukokouksen keskustelutilaisuuksissa ja työpajoissa käsitellään muun muassa kulttuurialan kohtaamia kriisejä ja koronan jälkeistä jälleenrakennusta, kulttuurin saavutettavuutta ja uusia rahoitusmalleja. Keskusteluissa nousee myös vahvasti esiin se, miten kulttuuritoimijoiden ja kulttuurin rooli huomioidaan, ja miten sitä kehitetään muuttuvissa yhteiskunnissa. Kulttuurijohtajat haastetaan esimerkiksi kertomaan toisilleen kohtaamistaan haasteista ja kuulemaan ratkaisuehdotuksia kollegoiltaan.

Osallistujat pääsevät lisäksi tutustumaan Helsingin keskeisiin kulttuurilaitoksiin ja -kohteisiin ja nauttimaan kulttuuriesityksistä, kuten tanssija-koreografi Susanna Leinosen tilausteoksesta. Huippukokouksen tilaisuudet järjestetään Suomen Kansallisoopperassa, keskustakirjasto Oodissa, Bio Rexissä, Kaapelitehtaalla, Lapinlahden Lähteellä ja Suomenlinnassa.

Huippukokous tukee Helsingin tavoitteita

Yksityistilaisuutena toteutettavan huippukokouksen kansainvälisinä vieraina nähdään esimerkiksi Lontoon kulttuurin ja luovien alojen apulaiskaupunginjohtaja ja WCCF-verkoston puheenjohtaja Justine Simons. Suomesta huippukokoukseen osallistuvat muun muassa Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestari Paavo Arhinmäki ja kaupungin vs. kulttuurijohtaja Reetta Heiskanen sekä helsinkiläisiä kulttuurialan toimijoita.

– Helsinki rakentaa entistä vahvemmin kansainvälistä yhteistyötä taiteen ja kulttuurin alalla. Tämän yhteistyön myötä pyrimme saamaan helsinkiläiselle kulttuurikentälle arvokkaita kontakteja ja uusia ideoita esimerkiksi New Yorkista, Amsterdamista, Sydneysta ja Buenos Airesista. Pahimman koronapandemian laannuttua on erityisen tärkeää kokoontua yhteen ja rakentaa uutta yhteistyötä kulttuurialan toimijoiden välillä. Kulttuuriala on yksi pahiten pandemiasta kärsineistä, ja tämä on yksi tapa nostaa kulttuuria taas ylös, sanoo Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestari Paavo Arhinmäki.

Myös Lontoon kulttuurin ja luovien alojen apulaiskaupunginjohtaja ja WCCF-verkoston puheenjohtaja Justine Simons uskoo yhteistyön tärkeyteen.

– Kulttuurilla on voima muuttaa ihmisten elämiä ja vauhdittaa talouksia. Yhdistymällä maailman muiden kaupunkien kanssa voimme oppia toisiltamme ja vastata kohtaamiimme yhteisiin haasteisiin. New Yorkista Tokioon ja Buenos Airesista Pariisiin, WCCS-huippukokous auttaa meitä toipumaan pandemian vaikutuksista ja tukemaan kulttuurin ja luovien alojen tulevaisuutta, Simons muotoilee.
Maailman merkittävin taide- ja kulttuuripolitiikan yhteistyöverkosto

Helsingin huippukokous on osa World Cities Culture Forum -verkoston toimintaa. WCCF on maailman merkittävin kansainvälinen taide- ja kulttuuripolitiikan yhteistyöverkosto kulttuurien roolista kaupungeissa. Verkostoon kuuluu jäseniä yli 40 kaupungista ympäri maailman. Jäsenkaupungit tarkastelevat kulttuuria yhtenä olennaisena kaupunkien sosiaaliseen ja taloudelliseen menestykseen vaikuttavana tekijänä. Yhteistyöverkoston keskeisiä toimintatapoja ovat muun muassa ideoiden ja tietojen jakaminen ja innovatiivisen ja oikeudenmukaisten toimintamallien suunnittelu. Verkosto on perustettu vuonna 2012 Lontoon pormestarin aloitteesta ja Helsinki liittyi siihen vuonna 2018.

Lokakuussa Helsingissä järjestettävä World Cities Culture Summit on järjestyksessään kymmenes verkoston vuotuinen kokoontuminen. Aiemmat kokoukset on pidetty Chengdussa, Lissabonissa, San Franciscossa, Soulissa, Moskovassa, Amsterdamissa, Istanbulissa ja Lontoossa.