Hyppää pääsisältöön
Jouni Hakkarainen
/ 27.10.2017

Louhimiehen Tuntematon sotilas ensi-iltaan 27.10. – katso 9 haastattelua

Aku Louhimiehen ohjaama versio Väinö Linann Tuntemattomasta sotilaasta tuli ensi-iltaan tänään. Katso Amusan tunnelmat elokuvasta sekä runsas määrä työryhmän haastatteluita.

Väinö Linnan Tuntematon sotilas kuuluu kotimaisten merkkiteosten ehdottomaan valioluokkaan. Kirjasta on tehty aiemmin kaksi elokuvaa, useita näytelmiä sekä lukuisia muita versiointeja. Tänään ensi-iltaan saapui Aku Louhimiehen ohjaama elokuvaversio.

Tuntematon sotilas, yhteiskuva
Tuntemattoman sotilaan ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijät yhteiskuvassa. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

Henkilökohtaisesti kuulun siihen sukupolveen, jolle teos on osittain vierasta viljaa. Lukioaikana kirja piti kyllä lukea pakollisena, mutta se, kuinka paljon siihen tuli silloin paneuduttua, on hieman siinä ja siinä. Niin pyhäinhäväistykseltä kuin se kuulostaakin, myös vanhat elokuvaversiot ovat jääneet minulle vähemmälle huomiolle.

Kun Tuntemattoman sotilaan ilmoitettiin olevan tekemässä paluuta, moni klassikon ystävistä nousi takajaloilleen. Muuan ystävänikin vielä noin viikko sitten totesi, että hän ei ole erityisen kiinnostunut uudesta elokuvasta, koska hänen mielestään sitä ei olisi ollut tarpeen tehdä. Tällainen puristinen näkökulma on minusta jokseenkin erikoinen, sillä mielestäni uusi filmatisointi tekee nimenomaan kunniaa vanhemmille versioille. Kun minä näin Louhimiehen version ja nautin siitä, heräsi minulla vääjäämättä kiinnostus myös vanhoja versioita kohtaan. Mitä samaa ja mitä eriä?

Aku Hirviniemi
Aku Hirviniemi näytteli Hietasta. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

Vaikka en elokuvan alkuhetkillä lähtökohtaisesti ollutkaan Tuntemattoman sotilaan fani tai kuulunut klassikkoteoksen valmiisiin ystäviin, teki Louhimiehen versio vaikutuksen. Elokuva on kolmen tunnin mittainen, mutta silti sitä tuli katsottua alusta asti suurella mielenkiinnolla. Kaunis luonto, korkealla laadulla tehdyt taistelukohtaukset ja mukaansa tempaavat hahmot ja persoonat tekivät leffasta todella kiintoisaa katseltavaa. Suosittelenkin tätä Tuntematonta siis lämpimästi myös nuoremmalle polvelle! Nyt meillä on mainio mahdollisuus tutustua vaikkapa jälkijunassakin tähän suomalaisen kulttuurin ainutlaatuiseen merkkiteokseen!

Toinen näkökulma

Aikaisemmat Tuntemattoman sotilaan elokuvat nähneelle Aku Louhimiehen versio teki myös vaikutuksen. Jokaisen näiden eri versioiden katsojat ovat nähneet tai näkevät sen omasta ajastaan käsin. Edwin Laineen Tuntemattoman yleisö oli sodan kokenutta ja Rauni Mollbergin sekä sodan kokeneita että heidän lapsiaan. Nykypäivän yleisö kokee Aku Louhimiehen elokuvan isovanhempien ja vanhempien kertomusten kautta, joita nämä ovat välittäneet lapsilleen tai lastenlapsilleen.

Edwin Laineen Tuntemattomassa sotilas keskittyy vahvasti henkilöhahmoihin, jotka ovat omassakin mielessä muodostuneet arkkityypeiksi jo tunnettujen näyttelijöidensäkin takia. Aluksi se vaati irrottautumista ja aktiivista keskittymistä uuteen elokuvaan.

Paula Vesala
Paula Vesala on elokuvassa Rokan vaimo. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

Aku Louhimies tuo esiin hyvin miesten tunnetiloja ja metsän tason, missä sotaa käydään ja mihin yksittäinen sotilas joutuu kamppailemaan hengestään. Näissä tilanteissa tuli pakossakin mieleen sotaveteraaneilta kuulemani kertomukset ja millaisista tilanteista on pitänyt selviytyä - tai joista kaikki eivät selviytyneet.

Aku Louhimies on ottanut naisten osuutta mukaan niin kotirintamalla kuin rintamallakin, mikä täydentää ja antaa perspektiiviä kokonaisuuteen. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan hyviä ja uskottavia. Tuntui, että elokuvan tekeminen oli tehnyt vaikutuksen myös näyttelijöihin itseensä ja ryhmähenki välittyi myös katsojalle.

Uusi Tuntematon sotilas on vaikuttava elokuva ja kertomus Suomen selviytymisestä. Se muistuttaa väkevästi siitä, että mikään ei ole itsestään selvää ja tuo aika ei ole loppujen lopuksi kaukana.

Marja Jähi-Salo

Työryhmän haastattelut

Haastattelin elokuvan tiimoilta peräti yhdeksää projektiin osallistunutta. Kyselin lähes kaikilta haastatelluilta muun muassa heidän hahmoistaan, tunnelmistaan ja suhteistaan suomalaisuuteen. Pahoittelut siitä, että haastatteluissa on valaistuksen kanssa paikoitellen pieniä ongelmia.

Andrei Alén – Rahikainen

Jari Olavi Rantala (toinen käsikirjoittaja)

Paula Vesala – Lyyti (Rokan vaimo)

Samuli Vauramo – Lammio

Aku Hirviniemi – Hietanen

Johannes Holopainen – Kariluoto

Aku Louhimies (ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja)

Jussi Vatanen – Koskela

Eero Aho – Rokka