Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.04.2023

London Sinfonietta avaa Musiikin ajan

London Sinfonietta esiintyi Suomessa edellisen kerran 30 vuotta sitten. Nyt ohjelmassa oleva Henzen Voices on nykymusiikin klassikkoteos, jonka London Sinfonietta kantaesitti vuonna 1974. Teoksen solisteina esiintyvät mezzosopraano Carina Vinke ja tenori Peter Tansits, ja konsertit johtaa kapellimestari Christian Karlsen. Konsertit pidetään Viitasaari Areenalla tiistaina 4.7. ja keskiviikkona 5.7.

Maailman eturivin nykymusiikkiyhtye tuo Viitasaarelle saksalaisen Hans Werner Henzen suurteoksen Voices, joka esitetään kahden konsertin kokonaisuutena 4.–5.7. ensimmäistä kertaa Suomessa. Musiikin ajan tämänvuotinen teema Ääniä & Tiloja kytkeytyy myös ajankohtaisiin uusiin ääniin, Henzen teoksen lomassa kuultaviin maailmankantaesityksiin kuudelta yhteiskunnallisesti valveutuneelta nykysäveltäjältä.

Kuvassa on Hans Werner Henzenin kasvokuva ja vasemmalla on valkoisia palkkeja.

Hans Werner Henzen suurteos Voices avaa Musiikin ajan. Kuva: Schott Promotion / Peter Andersen

 

Voices on 22-osainen laulusarja, jonka teksteinä on käytetty muun muassa Bertolt Brechtin, Heinrich Heinen, Ho Tši Minhin ja useiden kuubalaisten ja afroamerikkalaisten runoilijoiden kirjoituksia. Lauluilla on vahvasti yhteiskunnallinen sisältö, ja ne käsittelevät monia pysyvästi ajankohtaisia teemoja, kuten sortoa ja vieraantumista. Monikielisessä teoksessa kuullaan laulukielinä niin saksaa, englantia, espanjaa kuin italiaa. Myös soitinvalikoima on poikkeuksellisen laaja: London Sinfoniettan muusikot soittavat peräti 70 eri instrumenttia huiluista banjoon ja harmonikkaan, ja esityksessä käytetään myös elektroniikkaa.

Henzen teosta kommentoi kuusi uutta kantaesitystä, joiden säveltäjät ovat multi-instrumentalistinakin tunnettu yhdysvaltalainen Tyshawn Sorey, ukrainalainen Anna Korsun, brittiläis-ruandalainen Tanya Auclair, sveitsiläis-nigerialainen Charles Uzor, suomalainen Riikka Talvitie ja brittiläinen Mariam Rezaei. Uudet teokset kuullaan Voices -laulusarjan osien välissä, ja myös niiden aiheet liittyvät ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Teokset ovat osa EU:n Sounds Now -hanketta, ja London Sinfonietta esittää ne myöhemmin Huddersfieldin nykymusiikkifestivaalilla ja Lontoon South Bank Centressä.

Avajaiskonsertissa Viitasaari Areenalla tiistaina 4.7. kuullaan Voices -kokonaisuuden ensimmäinen puolisko. Avajaiskonserttia edeltää Viitasaaren kaupungintalolla järjestettävä seminaari, jossa puhujina ovat mm. Riikka Talvitie ja Artists at Risk -organisaation perustaja Marita Muukkonen. Voices -konserttikokonaisuuden toinen osa esitetään Areenalla keskiviikkona 5.7. klo 19.

Musiikin aika -festivaali järjestetään Viitasaarella 4.–9.7. Vuosittainen nykymusiikkifestivaali täyttää tänä kesänä jo 41 vuotta. Joistakin ennakkotiedoista poiketen festivaali päättyy jo sunnuntaina 9.7. Koko ohjelmisto julkaistaan myöhemmin.