Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.12.2020

Lisää suomalaisten lempirunoja Jenni Haukion toimittamasta runoantologiasta on nyt kuultavana Kansallisteatterin Äänikanavalla

Katso pohjoista taivasta -runoantologiaan pohjautuvan runoprojektin toinen osa tulee nyt kaikkien suomalaisten kuultavaksi Kansallisteatterin ja Kustannusosakeyhtiö Otavan yhteistyönä.

Kuvassa on osa kirjan Katso pohjoista taivasta kannesta, jossa on kirjan nimi ja taustalla sini-valkoista taivasta.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Otava

 

Kansallisteatterin näyttelijä Terhi Panula tulkitsee Äänikanavalla suomalaisten lempirunoja kirjailija Jenni Haukion toimittamasta runoantologiasta Katso pohjoista taivasta. Toukokuussa julkaistussa ensimmäisessä osassa kuultiin vanhempia runoja antologian alkupäästä. Vanhemmasta uudempaan runouteen etenevän kokonaisuuden toisessa osassa kuultavina on muiden muassa Edith Södergranin, Einari Vuorelan, Eeva Kilven ja Aulikki Oksasen runoja.

”Haluamme ilahduttaa projektillamme kaikkia suomalaisia. Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen. Toivomme, että voimme piristää runoilla eritoten eristyksissä olevien ikäihmisten joulun aikaa”, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho kertoo.

”Kuten antologian esipuheessani totean, runoudella on sekä emotionaalista että älyllistä käyttövoimaa – runo myötäelää ja lohduttaa sekä väittelee ja vakuuttaa – se on lahja, ruusu ja serenadi. Toivon antologian runojen tuovan kaikille sekä aivan erityisesti seniorikansalaisillemme elämyksellisiä ja virikkeellisiä hyvän mielen hetkiä”, Haukio luonnehtii.

Kustannusosakeyhtiö Otava lahjoitti keväällä antologian lukukappaleita suomalaisiin ikäihmisten palvelukoteihin. Kansallisteatterin Äänikanavalta löytyy vinkkejä luku- ja kuuntelukokemuksen rikastuttamiseen.