Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 04.10.2023

Linnateatterin farssikomedian rooleissa musikaalitähdet ja paikallisten suosikkikasvot

Lomasolmu on mukaansatempaava ja musiikin rytmittämä farssikomedia, jolla on naurutakuu, kehuu ohjaaja Mika Nuojua.

 

Kuvassa ovat Sonja Pajunoja ja Tom Petäjä istuvat ruokapöydän ääressä vastakkain. He syövät samaa spagettia ja vetävät sitä omiin suuntiinsa.

Sonja Pajunoja ja Tom Petäjä. Kuva: Linnateatteri

 

Näytelmässä turkulainen pariskunta suuntaa parisuhdelomalle Hotelli Mamma Mariaan, Rooman romanttisimpaan hotelliin. Hahmot pyristelevät suhdekiemuroissa, eikä tuliselta italialaisrakkaudelta voi välttyä. Kun sekaan ujutetaan yksi tamperelainen, on soppa valmis.

Farssi tarjoilee nopeita tilanteita, väärinymmärryksiä ja nimensäkin mukaisesti solmuja, jotka näytelmän edetessä kiristyvät, mutta lopulta aukeavat ja selviävät.

Farssia tähdittävät näyttelijät Tom Petäjä, Sonja Pajunoja, Arne Nylander, Mikael Haavisto ja Elviira Kujala. Näytelmän on käsikirjoittanut Mika Eirtovaara.

Pajunoja on esiintynyt muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots- ja Pieni Merenneito -musikaaleissa sekä Turun Kaupunginteatterin Hiljaiset sillat -musikaalissa.

Nylander on nähty useaan otteeseen muun muassa Seinäjoen kaupunginteatterissa. Nylander ja Pajunoja näyttelijät kumpikin vuonna 2022 Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella Murhan ja rakkauden käsikirja -musikaalissa.

Komiikkaa, intohimoa ja musiikkia

Nuojua kuvaa Lomasolmua laadukkaaksi farssiksi, johon on nerokkaasti upotettu italialaista temperamenttia, intohimoa ja musiikkia.

– Hahmojen erilaiset luonteenpiirteet tulevat selkeästi esiin ja katsoja voikin samaistua erilaisiin tunnetiloihin ja hahmoihin. Näytelmän musiikki kuvastaa hahmojen haluja ja intohimoja.

Nuojua kertoo näytelmän ohjaamisen olleen hyvin mielekästä eritoten erinomaisten roolitusten ansiosta.

– Tässä tuotannossa on tullut havaittua hyvin voimallista näyttelemistä. Näyttelijät on valittu tarkan seulan läpi ja valinnat ovatkin menneet nappiin. Meillä on mukana Turun hauskimpia näyttelijöitä, musiikillisia lahjakkuuksia ja paljon karismaa, Nuojua ylistää.
– Voisin jopa sanoa, että Lomasolmu on luultavasti tuleva klassikkoteos – ainakin Suomen ja Italian teatterilavoilla, hän lisää.

Lomasolmun ensi-ilta to 12.10. Esityskausi 27.1.2024.

https://www.linnateatteri.fi/