Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.12.2022

Lilli Paasikivi Bregenzin festivaalin johtajaksi – kausi Kansallisoopperassa päättyy ensi kesänä

Oopperajohtaja, mezzosopraano Lilli Paasikivi on nimitetty maineikkaan itävaltalaisen Bregenzin festivaalin taiteelliseksi ja pääjohtajaksi. Hän aloittaa työnsä Bodenjärven rannalla sijaitsevassa Bregenzissä 1.10.2024.

 

Kuvassa on Lilli Paasikivi kasvokuvassa. Paasikivellä on lyhyet hiukset ja silmälasit.  Kuvassa on tumma tausta.

Kuva: Kansallisooppera

 

”On suuri kunnia tulla valituksi tähän tehtävään. Bregenzin festivaalin profiili ja sen nimekkäät taiteelliset kumppanit luovat erinomaiset edellytykset monipuolisen ja korkeatasoisen ohjelman kuratointiin. Olen vaikuttunut siitä, miten kunnianhimoisesti festivaalia on rakennettu jo vuosikymmeniä, ja haluan osaltani jatkaa tätä arvokasta perinnettä. Johtajana haluan nostaa esiin uusia kiinnostavia suuntauksia. Laulajana sydäntäni lähellä ovat tietenkin aina ooppera ja vokaalimusiikki”, Lilli Paasikivi sanoo.

Heinä–elokuussa vietettävä kansainvälinen oopperafestivaali kuuluu keskeisiin eurooppalaisiin musiikkitapahtumiin. Se tunnetaan järvelle rakennetusta, kelluvasta ulkoilmanäyttämöstään. Kaikkiaan Bregenzissä esitetään vuosittain neljä oopperatuotantoa sekä mm. konsertteja ja puheteatteria. Uudessa tehtävässä Paasikivelle kuuluvat mm. ohjelmistosuunnittelu, vastuu taiteellisesta laadusta sekä pääjohtajan hallinnolliset tehtävät. Viisivuotinen sopimus jatkuu vuoteen 2029 asti.

Lilli Paasikiven kymmenvuotinen kausi Suomen kansallisoopperan taiteellisena johtajana päättyy heinäkuun lopussa 2023. Taiteellisen sisältösuunnittelun rinnalla hän on uudistanut rohkeasti oopperan toimintaa. Hänen kaudellaan on nähty perusohjelmiston rinnalla mm. useita Kaija Saariahon oopperoita, Sebastian Fagerlundin Syyssonaatti, Richard Straussin Elektra, Salome ja Ariadne auf Naxos sekä Richard Wagnerin Nibelungin sormus -sarja, jonka kolmas osa saa ensi-iltansa maaliskuussa. Uutta yleisöä oopperalle ovat tuoneet mm. pandemia-ajan kansainvälinen hitti Covid fan tutte, musikaali Oopperan kummitus, sirkusta ja oopperaa yhdistelevä CircOpera sekä Paasikiven lanseeraama Opera Beyond -hanke, jossa tutkitaan uusien teknologioiden ja immersiivisten ratkaisujen soveltamista esittävissä taiteissa.

”Olen kiitollinen vuosistani Kansallisoopperassa. On valtavan inspiroivaa työskennellä tässä dynaamisessa ja osaavassa työyhteisössä. Tulin taloon solistiharjoittelijaksi vuonna 1995 ja 28 vuotta myöhemmin lähden sen taiteellisena johtajana. Yhdessä olemme luoneet vaikuttavia sisältöjä laajoille yleisöille ja kehittäneet koko alaa”, Paasikivi jatkaa.

”Lillin pitkä kausi on ollut aivan erityisen menestyksekäs. Hänellä on kyky suunnitella taiteellisesti korkeatasoisia oopperaohjelmistoja, jotka koskettavat ja kiinnostavat erilaisia yleisöjä ja samaan aikaan rakentavat oopperan tulevaisuutta elinvoimaisena taidemuotona. Iloitsen uudesta tehtävästä sekä Lillin itsensä että Bregenzin festivaalin puolesta. Teemme varmasti yhteistyötä jatkossakin”, Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Gita Kadambi lisää.

Ensimmäinen Lilli Paasikiven suunnittelema festivaalikausi nähdään Bregenzissä kesällä 2025. Kansallisoopperan taiteellisena johtajana Paasikiveä seuraa Thomas de Mallet Burgess, joka siirtyy Helsinkiin Uuden-Seelannin oopperan pääjohtajan ja taiteellisen johtajan paikalta elokuussa 2023.