Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.01.2022

Liftauksesta ja interrailista kertovat uutuuskirjat kutsuvat matkalle maata pitkin

Marja-Leena Jalavan Liftausmuistoja vie matkalle aikaan, jolloin monelle nuorelle tavallinen liikkumismuoto vaati luottamaan tuntemattomaan. Oliko maailma ennen turvallisempi vai oliko matkassa vain roppakaupalla onnea? Nostalgiaa tarjoaa myös Mikko Mankan Interrail-muistoja, joka kokoaa 50-vuotista taivaltaan vuonna 2022 juhlivan nuorisomatkailun klassikon tarinan yksiin kansiin.

Marja-Leena Jalava on kirjassaan muistellut nuoruutensa liftausmatkoja ja Mikko Mankka interrail-reissujaan, kirjojen julkaisija on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS.

Kuva:  SKS Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Interrail-matka on ollut monelle ensimmäinen kokemus muista maista ja kulttuureista: eurooppalaiset kaupungit muuttuvat nimistä paikoiksi, mielikuvat omakohtaisiksi kokemuksiksi. Eikä interrailin aika ole ohi, vuosittain tuhannet suomalaisreilaajat ottavat edelleen rinkan selkäänsä ja suuntaavat raiteita pitkin Eurooppaan.

Interrail-muistoja kokoaa nuorisomatkailun klassikoksi kehittyneen interrailin tarinan yksiin kansiin. Reilaajat muistelevat, millaista oli matkailu aikana ennen kännyköitä, yhteisvaluuttaa tai maksukortteja. Välillä nukuttiin ulkona tai vahingossa golf-kentällä, jouduttiin taskuvarkaiden uhriksi ja elettiin ohikiitävää nuoruutta. Joillekin matka oli huvia, osalla se muutti käsitystä koko maailmasta. Reilaajien muistot heijastavat taakse jäänyttä maailmaa ja välillä myös kaipausta menneeseen aikaan.

50-vuotista taivaltaan vuonna 2022 juhliva interrail sai alkunsa Kansainvälisen Rautatieliiton, UIC:n, juhlavuoden 1972 erikoistarjouksesta. Viisi vuosikymmentä myöhemmin yhä uudet ikäluokat hullaantuvat junamatkailun vapaudesta.

Liftausmuistoja matkaa liftareiden ja kyydinantajien muistoissa vuosikymmenten taa aikaan, jolloin liftaaminen oli monelle nuorelle tavallinen liikkumismuoto ja joskus ainoa tapa nähdä maailmaa.  Liftireissuilla on koettu paitsi vapauden riemua myös uhkaavia tilanteita, joista on selviydytty neuvokkuudella, mutta vähintään yhtä usein puhtaalla onnella. Kyyti on johtanut milloin putkaan, milloin lammasfarmille töihin – joskus myös naimisiin. Ratin takaa on löytynyt maailmanluokan julkkiksia, mutta ennen kaikkea pyyteetöntä ystävällisyyttä.

Kirjassa kurkistetaan myös liftaamisen historiaan ja käytäntöihin sekä tarkastellaan tähän luottamukseen perustuvaan matkustusmuotoon kohdistettuja asenteita. Oli maailma ennen turvallisempi tai ei, kirjan liftausmuistot konkretisoivat maailman muuttumista elävällä tavalla.

Mikko Manka valmistelee Tampereen yliopistolle väitöskirjaa interreilauksen historiasta. Interrail-muistoja -kirjassa hyödynnetään SKS:n Täältä tullaan Eurooppa! -muistitietokeruun (2018) aineistoja.

Marja-Leena Jalava työskentelee arkistotutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Liftausmuistoja perustuu SKS:n järjestämän Hyppää kyytiin! -muistitietokeruun (2020) aineistoon.