Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 05.05.2022

Leijonien kisabiisi on Osmo’s Cosmoksen Voimaa - katso video

Osmo’s Cosmos julkaisee Suomen jääkiekkomaajoukkue Leijonien tsemppi- ja sisääntulokappaleen Voimaa. Kappaleesta on tehty myös englanninkielinen versio Power. Molemmat kappaleet ovat Osmo’s Cosmoksen Pete Kiisselin ja Ville Soinisen käsialaa ja ne on nyt julkaistu Spotifyssä ja muissa suoratoistopalveluissa.

Kuvassa on seitsemän jäseninen bändi soittamassa lavalla, joka on tumma.

Aleksi Koukonen (vas.), Ilkka Koukonen, Pete Kiisseli, Tipe Johnson, Henkka Siira, Henkka Putto ja Ville Soininen.

 

Biisi on saanut jo ensiesityksensä Leijonien sisääntulobiisinä Nordic Cupin Norja-otteluissa Joensuussa ja Kuopiossa. Biisi siivittää Leijonat jäälle tänään julkaisupäivänä Nokia Arenalla MM-kotikisojen kenraaliharjoituksissa Sveitsiä vastaan ja se tullaan kuulemaan myös MM-kisoissa Leijonien alkulämmittelyissä tsemppaamassa joukkuetta otteluihin.

Ohesta näet kappaleen videon, jonka voi jakaa eri medioissa. Uutuusivideon ovat editoineet  ja tuottaneet Pete Kiisseli ja Ville Soininen Music-Bros Productionista. Videosta julkaistaan erikseen myös englanninkielinen versio, josta tiedotetaan erikseen.

Osmo’s Cosmoksen nokkamies Pete Kiisseli kertoo idean syntyneen, kun hän ja yhtyeen toinen kitaristi Ville Soininen viettivät viime kesänä iltaa Jukka Jalosen ja kumppaneiden kanssa Osmo’s Cosmos Barissa Imatralla. “Illan kuluessa Jukka heitti meille idean, että tehkää meille biisi, kun MM-kisatkin järjestetään Suomessa. No perskeles, tehhäähä myö,” Pete tuumasi.

 

 

Joukkueen valmentaja Jukka Jalonen kertoo biisin syntyhistoriasta: ”Siemen tälle biisille kylvettiin eräänä kesäisenä iltana, kun tavattiin bändin kanssa. Kevyt huulen heitto johti sitten siihen, että seuraavaksi tapasimme syksymmällä bändin studiolla Imatralla.”

”Studiolla juteltiin Lehtisen Jeren ja bändin kanssa siitä, että miten ja minkälainen musiikki ja fiilis voisi ladata joukkuetta ja yleisöä hyvään fiilikseen ennen ottelua. Sitä ajatusta bändi sitten lähti toteuttamaan,” Jalonen jatkaa.

”Kun viimein kuultiin Voimaa-kappaleen valmis versio, olimme iloisesti yllättyneitä. Rokkimiehen sydäntä lämmittää biisin kova meininki ja meidän mielestä biisi sopii aivan loistavasti tuomaan voimaa ja fiilistä joukkueelle sekä toivottavasti myös yleisölle. Kappaleessa on hyvä intro, jolla ladata odotusta ja sitten mahtavaa nostetta, jolla hilata taistelufiilis korkealle,” kuvailee Leijonien GM Jere Lehtinen valmista Voimaa-biisiä.

Osmo’s Cosmoksesta

Suomalaisen glam rock -henkisen show’n edelläkävijä Osmo’s Cosmos on tunnettu vauhdikkaista keikoistaan sekä omaleimaisista ja voimakkaista videocovereistaan, joilla he seikkailevat eri tyylilajien viidakossa aina discosta heviin ja slovareihin. Yhtye julkaisi vuosi sitten  neljännesvuosisataisen taipaleensa kunniaksi studiolevyn Half’N’Half.  Levyn single Hauskaa on Renny Harlinin ohjaaman Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuvan tunnuskappale.