Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 22.04.2021

Leea Klemolan tähdittämää Huonot naiset -elokuvaa kuvataan Lapissa - ensi-ilta 2022

Meri-Lapissa kuvataan parhaillaan Huonot naiset -komediaelokuvaa. Elokuvan rooleissa nähdään muun muassa Leea Klemola, Emma Kilpimaa, Mikko Penttilä, Jussi Vatanen, Anna Ackerman, Rea Mauranen, Tiina Pirhonen, Sinikka Mokkila, Eeva Semerdjiev, Anna-Leena Sipilä ja Kari Ketonen.

Kuvassa on vasemmalla päällysvaatteissa ja maskissa Leea Klemola ja oikealla leipomassa Emma Kilpimaa.  Kuva on keittiöstä.

Making of HUONOT NAISET. Kuvassa näyttelijä Leea Klemola (Johanna) ja näyttelijä Emma Kilpimaa (Siiri). Kuva: Maiju Pohjanheimo/Tekele Productions 2021.

Huonot naiset -elokuvan ohjaa Niklas Lindgren esikoispitkänä elokuvanaan. Sen ovat käsikirjoittaneet Karoliina Lindgren ja Niklas Lindgren. He ovat aiemmin käsikirjoittaneet yhdessä Lomasankarit-elokuvan sekä televisiosarja Jättekivan, jonka Niklas Lindgren on myös ohjannut. Niklas Lindgren on myös muun muassa käsikirjoittanut Kimmo-sarjaa sekä ohjannut ja käsikirjoittanut Putous- ja Pasila 2.5 – The Spin-Off -sarjoja. Karoliina Lindgren on lisäksi käsikirjoittanut Armi elää! -elokuvan.

Huonot naiset -komedia kertoo häistä uinuvassa lappilaisessa pikkukylässa. Hääjärjestelyistä vastaavat seurakuntatalon emäntä Johanna (Klemola) ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Siiri (Kilpimaa). Yllättävät kuokkavieraat sekoittavat niin Johannan kuin hääjuhlienkin kuviot.

Elokuvan tuottaja on Miia Haavisto (Lost Boys, Eden, Tuntematon sotilas ja Miami) ja Tekele Productions.

”Huonot naiset kuvataan kokonaan Meri-Lapissa. Se luo tälle pohjoiselle tarinalle mainiot puitteet. Meidät on otettu täällä lämpimästi vastaa ja nyt kuvaukset ovat jo loppusuoralla.

On ihanaa tehdä komediaelokuvaa. Naurua ja toivoa tarvitaan aina. Karoliina ja Niklas Lindgren ovat kehitelleet käsikirjoitusta pitkään ja se onkin aivan törkeän hyvä. On ilo seurata, kun tarina rakentuu näyttelijöiden ja ryhmän suuren yhteisen ponnistuksen tuloksena. Oikein odotan, että miten yleisö ottaa tämän elokuvan vastaan, kun sinne asti päästään.”

Miia Haavisto
Huonot naiset -elokuvan tuottaja
Tekele Productions  

Elokuvan kuvaukset päättyvät vappuna. Ensi-iltansa Huonot naiset saa vuonna 2022.

Huonot naiset

Näyttelijät: Leea Klemola, Emma Kilpimaa, Mikko Penttilä, Jussi Vatanen, Anna Ackerman, Rea Mauranen, Tiina Pirhonen, Sinikka Mokkila, Eeva Semerdjiev, Anna-Leena Sipilä, Kari Ketonen

Ohjaaja: Niklas Lindgren
Käsikirjoittajat: Karoliina Lindgren ja Niklas Lindgren
Tuottaja: Miia Haavisto
Kuvaaja: Aarne Tapola
Lavastussuunnittelija: Sattva-Hanna Toiviainen
Pukusuunnittelija: Susse Roos
Maskeeraussuunnittelija: Saara Räisänen
Leikkaaja: Katja Pällijeff
Äänisuunnittelija: Panu Riikonen
Säveltäjä: Artturi Taira ja Samuli Kukkola
Tuotanto: Tekele Productions
Levitys ja markkinointi: SF Studios