Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.02.2024

Lauri Siparin Hamlet-suomennoksesta uusi painos - pohdintaa onko maailman paras näytelmä

Keväällä 2022 ilmestynyt uusi suomennos William Shakespearen Hamlet-näytelmästä on nyt jälleen saatavilla uuden painoksen myötä. Teos sisältää myös suomentaja Lauri Siparin kirjoittaman esseen, joka pohtii muun muassa sitä, onko Hamlet maailman paras näytelmä.

 

Kuvassa on osa kirjan kannesta ja siinä on kellertävä tausta.  Keksellä on iso H ja se on punainen.  Siinä on kaksi paksua pystyä palkkia ja vino kiertopalkki.

Osa kirjan kannesta. Kuva. Aviador

 

William Shakespearen (suom. Lauri Sipari) näytelmä ja esseeteos Hamlet – maailman paras näytelmä? on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Loputtomille erilaisille tulkinnoille ja käännöksille avoin Hamlet on monien mielestä ”näytelmien näytelmä”, jopa synonyymi teatteritaiteelle. Näytelmäkirjailija Lauri Sipari tutustui tähän Shakespearen pääteoksena pidettyyn näytelmään jo 1960-luvulla sekä suomentajana että ohjaajana. Uutta suomennostaan hän on hionut pitkään ja liittänyt mukaan perusteellisen esseen kokemuksistaan ja näkemyksistään Hamletista sekä sen ohjaamisesta ja välittämisestä suomen kielelle.

Ollako vai ei, on kysymys:
onko ylevämpää kestää vaiti
julman onnen nuolet, linkokivet,
vai aseella käydä huolten meren kimppuun,
ja lopettaa ne? Kuolla – nukkua –
ei muuta

Shakespeare, William: Hamlet – maailman paras näytelmä?