Hyppää pääsisältöön
Super Admin / 21.05.2026

Lauluperinnereitti sai Euroopan neuvoston kulttuurireittisertifioinnin

Suomesta hallinnoitu Lauluperinnereitti, The Singing Heritage Route, on saanut Euroopan neuvoston kulttuurireittisertifikaatin 6.5.2026 kulttuurireittiohjelman hallintoneuvoston kokouksessa Luxemburgissa. Sertifiointi on merkittävä kansainvälinen tunnustus lauluperinteille ja reittiverkoston pitkäjänteiselle kehittämistyölle.

 

Kuvassa on Värttinän neljä naista näyttämöllä ja takana kaksi miestä. Niistä toinen kuvaa lavalta taaksepäin. Tausta on vihertävän ruskea.

Värttinä esiintymässä Kihaus festivaaleilla vuonna 2025. Kuva: Säynevirta Photography & Video 

 

Euroopan neuvoston tunnustamat kulttuurireitit rakentuvat tietyn kulttuuriperintöteeman ympärille ja edistävät muun muassa siihen liittyvää kulttuurimatkailua, kulttuuriperintökasvatusta ja tieteellistä toimintaa.

Lauluperinnereitti yhdistää Norjan, Suomen ja Baltian maiden alueella merkittäviä lauluperinteitä. Reitti tuo yhteen muun muassa Norjassa kveenien oman lauluperinteen sekä yhdessä Suomen pohjoisten alueiden kanssa saamelaisten joiku-, luohti- ja leu’dd -perinteet, runolauluperinteen Suomessa ja Virossa, mukaan lukien setojen Leelo-laulut, Latvian moniäänisen pusbolss-laulutavan sekä Liettuan sutartinés-lauluperinteen. Myös Baltian maiden laulu- ja soittojuhlaperinne on osa reitin sisältöjä. Reitti kulkee Pohjois-Norjasta Suomen, Viron ja Latvian itäosien kautta Liettuaan.
 
Sertifiointiprosessissa Lauluperinnereitin vahvuuksiksi tunnistettiin muun muassa sen vahva tieteellinen perusta, joka näkyy aktiivisena tutkimusyhteistyönä, sekä reitin teema, joka rikastuttaa Euroopan neuvoston kulttuurireittiohjelman sisältöä tuomalla siihen vähemmistöjen ja aineettoman kulttuuriperinnön näkökulmaa. 

Kansainvälistä kulttuurireittiä hallinnoi Suomeen rekisteröity muun muassa museoista, festivaaliorganisaatioista tutkimusorganisaatioista muodostuva 35 toimijan Singing Heritage Route -yhdistys, joka vastasi hakemuksen jättämisestä Euroopan neuvoston kulttuurireittiohjelmalle.  

”Euroopan neuvoston kulttuurireittisertifiointi on tärkeä tunnustus alueen lauluperinteille. Kulttuurireittiohjelma tarjoaa myös suuntaviivat kulttuuriperinnön ja kulttuurimatkailun kehittämiseen sekä tukee toiminnan jatkuvuutta”, toteaa erityisasiantuntija Anni Alho Museovirastosta. 

Lauluperinteitä pääsee kokemaan muun muassa erilaisilla festivaaleilla, joita reittiverkostoon kuuluvat organisaatiot järjestävät, vaikkapa Sommelo-kansanmusiikkijuhlilla Kuhmossa ja Kihaus Folk -festivaalilla Rääkkylässä.  

Euroopan neuvoston kulttuurireitit edistävät yhteistä eurooppalaista perintöä 

Euroopan neuvoston kulttuurireitit ovat kansainvälisesti tunnustettuja kulttuuriperinnön ja matkailun yhteistyöverkostoja, jotka tekevät näkyväksi yhteistä eurooppalaista kulttuuriperintöä ja edistävät kestävää kulttuurimatkailua. Matkailun kehittämisen lisäksi reiteiltä edellytetään muun muassa tutkimukseen perustuvaa toimintaa, kulttuuriperintökasvatukseen liittyviä toimenpiteitä sekä kulttuuriperinnön linkittämistä nykykulttuuriin ja taiteeseen. Kulttuurireitit yhdistävät toimijoita vähintään kolmessa maassa, ja verkostoihin kuuluu esimerkiksi museoita, tutkimusorganisaatioita, yhdistyksiä ja matkailutoimijoita.  

Lauluperinnereitti on toinen sertifikaatin saanut Suomesta hallinnoitu kulttuurireitti. Ensimmäinen, Alvar Aalto -reitti, sai kulttuurireittisertifikaatin vuonna 2021. Lisäksi suomalaisia kohteita on mukana muissa aktiivisesti toimivissa kulttuurireiteissä, kuten Teollisuusperintöreitti, Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti, Esihistoriallinen kalliotaidereitti ja Naiskirjailijoiden reitti. 

Kulttuurireittiohjelma perustuu Euroopan neuvoston kulttuurireittisopimukseen, johon Suomi liittyi vuonna 2018. Suomessa ohjelman kansallisena koordinaattorina toimii Museovirasto, joka tukee Suomessa toimivia kulttuurireittiorganisaatioita muun muassa järjestämällä verkostoitumista tukevia tapahtumia, jakamalla valtionavustuksia sekä tarjoamalla asiantuntijatukea.   

https://www.coe.int/en/web/cultural-routes/home