Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.10.2022

Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali esittää runsaasti palkittuja esikoiselokuvia

Cinemaissi Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaalia vietetään 26.-30.10.2022. Tänä vuonna ohjelmistossa painottuvat uudet äänet Latinalaisesta Amerikasta. Festivaalilla Suomen ensi-iltansa saa ennätysmäärä kansainvälisillä festivaaleilla palkittuja naistekijöiden esikoiselokuvia. Avajaiselokuvana nähdään Francisca Alegrían A Cow Who Sang a Song Into the Future.

 

 

Kuvassa on selin nuori tyttö ja poika etualalla laittamassa lappuja seinämuuriin, jossa on paljon viestejä ja lisäksi graffiteja.

Mi pais imagianario. Kuva: Cinemaissi

 

Uusia ääniä Latinalaisesta Amerikasta

Tänä vuonna Cinemaissin ohjelmiston kuratoinnissa painottui halu tuoda esikoisohjauksia katsottavaksi, jotta Latinalaisen Amerikan kuvastoon tulisi monipuolisuutta ja uudenlaista representaatiota. Reippaasti yli puolet Cinemaissin ohjelmiston elokuvista on nais- tai muunsukupuolisten ohjaamia.

Tämän vuoden ohjelmistoon valikoidut elokuvat avaavat täysin uudenlaisia näkökulmia piileviin yhteiskuntarakenteisiin. Ohjelmiston teemaksi valikoitui Hiljaiset Sankarit, sillä haluamme tuoda näkyväksi sen mitä ei yleensä nähdä. Maailma on täynnä hiljaisia sankareita, jotka ovat avainasemassa muutoksien luomisessa, mutta heidän tarinansa jäävät kertomatta, kertoo ohjelmistopäällikkö Támara Aalto.

Palkittuja esikoisohjauksia Suomen ensi-illassa

Suomen ensi-iltansa saavina esikoisohjauksina ohjelmistosta nousee seuraavat elokuvat:

Festivaalin avajaiselokuvana nähtävä Francisca Alegrían A Cow Who Sang a Song Into the Future (2022), joka sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla. Visuaalisuudellaan ja syvällisyydellään vaikuttava maagisrealistinen draama pohtii maapallon ekologista tulevaisuutta ja sukupolvien traumaa. Locarnon elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Valentina Maurelin I have electric dreams (2021), joka palkittiin parhaasta ohjauksesta, parhaasta näyttelijäntyöstä sekä parhaasta naispääosasta.

Vaikuttava draama kertoo 16-vuotiaasta Evasta, joka haluaa epätoivoisesti löytää yhteyden kauan kaipaamaansa isähahmoon. Sekä Berliinin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Flávia Nevesin Fogaréu (2022), joka sijoittuu siirtomaa-ajan sekä modernin maatalousliiketoiminnan värittämään Goiásin kaupunkiin Brasiliassa. Elokuvassa nuori Fernanda joutuu kohtaamaan menneisyytensä pimeät salaisuudet.

 

Kuvassa on vanhahko mies autossa ja auto on kuivahkossa pitkässä ruohikossa.

El lilencio del Topo. Kuva: Cinemaissi

 

Ajankohtaisia keskustelunavauksia ja Latinalaisen Amerikan juhlaa

Cinemaissí on myös paikka kohtaamisille ja keskustelulle. Tänä vuonna festivaalilla keskustellaan ajankohtaisista kulttuurisen omimisen ja representaation teemoista Kulttuurinen omiminen ja representaatio. Keskustelua fiktion, inspiraation ja vastuun rajoista -keskustelussa. Chilen poliittinen tilanne puhuttaa Chile: mitä sitten tapahtui? -keskustelussa, jossa pohditaan miksi Chilen perustuslakiuudistus ei saanut kansan hyväksyntää, mitä uudistus tarkoittaa pitkällä aikavälillä, ja minkälaisia yhteiskunnallisia muutoksia on odotettavissa?

Guatemalan sisällissotaan ja sen vaikutuksiin nykypäivän yhteiskuntaan pureudutaan Guatemalan anonyymit sankarit, historiallinen muisti ja sotilaallinen sorto -keskustelussa.

Legendaarinen Latinalaisen Amerikan juhla Gran Fiesta tekee paluun festivaaliviikon ohjelmistoon.

Cinemaissí on…

- Suomen ainut Latinalaisen Amerikan festivaali
- Pisimpään jatkunut latinalaisamerikkalainen elokuvafestivaali Pohjoismaissa
- Perustettu vuonna 2005 samaa nimeä kantavan, voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen toimesta
- Sitoutunut edistämään Latinalaisen Amerikan kulttuuria ja sen monimuotoisuutta elokuvien ja muiden kulttuuriteosten- ja tapahtumien avulla
- Viisipäiväinen tapahtuma, jonka ohjelmisto koostuu 9 pitkästä elokuvasta ja viiden lyhytelokuvan kokonaisuudesta yhteensä 14 eri maasta. 7 Suomen ensi-iltansa saavaa elokuvaa
- Tapahtuma järjestetään 26.-30.10. kulttuurikeskus Caisassa ja elokuvateatteri Kino Engelissä Helsingissä
- Näytöksiä myös Oulussa sekä Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa.