Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.03.2023

Lappeenrannan kaupunginteatterin "Vuoden perhe" on musta komedia tavallisuuden tavoittelemisen tuhovoimaisuudesta

Lappeenrannan kaupunginteatterin kevään 2023 toinen ensi-ilta koittaa lauantaina 1.4. kun Vuoden perhe nähdään teatterin Pienellä näyttämöllä. Maia Häklin ohjaama musta komedia kertoo ydinperheestä, jossa kulissit pidetään pystyssä hinnalla millä hyvänsä.

“Tässä perheessä kaiken tulee olla tuikitavallista ja sääntöjen mukaista eli normaalia. Ydinperheodotusten noudattaminen saakin lopulta karmaisevat mittasuhteet ja komedia kääntyy kauhuksi.”

 

Kuvassa on neljä perheenjäsentä paperinukkeina valkoisina vaalean ruskealla pohjalla. Paperinukeilla on näyttelijöiden kasvot.

Kuva: Lappeenrannan kaupunginteatteri

 

Feikin ja kulissin leikkiä

Näytelmä on kirjailija Aino Pennasen käsialaa. Häkli kertoo tutustuneensa näytelmätekstiin Teatterikorkeakoulussa, jossa opiskeli Pennasen kanssa samoihin aikoihin. Häkli kertoo Vuoden perheen näytelmätekstin olevan hyvin teatterillinen.

– Teksti käsittelee ydinperheen illuusiota ja normaaliin uskomista eli sitä, miten me jatkuvasti esitämme perherooleja, sukupuolirooleja, asemia yhteiskunnassa. Se jäi mieleeni, koska pidin sen tavasta karnevalisoida tylsää perhearkea ja sen omituisuuksia.

Näytelmä palasi Häklin mieleen hänen etsiessään Lappeenrannan kaupunginteatterin Pienelle näyttämölle komediaa.

– On haastavaa löytää komedia, jossa naurettaisiin asioille, joita itse pidän naurettavina. Olen itse hyvin konservatiivisen perheen kasvatti, joten näytelmän hahmojen logiikka – absurdi tarve jatkuvaan normaaliuteen – huvitti minua.

Häkli kertookin iloitsevansa Pennasen kaltaisista kirjailijoista, jotka näkevät normeiksi muodostuneet asiat outoina, kummallisina ja naurettavinakin.

Häklin kiinnostuksen näytelmässä herätti aiheen lisäksi sen tyyli.

 – Teksti on vieraannutettu, kuin muovinen, henkilöiden puhetapa kuin jatkuvasta ostos-tv:n mainoksesta. Mielestäni teksti ehdottaa groteskia teatterileikkiä, jossa hahmot saavat olla ylenpalttisia, karikatyyrisiäkin. Ohjaajana kiinnostuin esityksestä, jossa leikittäisiin feikillä ja kulissilla.
Idyllistä elämää kuvitteellisen muurin sisäpuolella

Vuoden perhe käsittelee tavallisuuden tavoittelemisen tuhovoimaisuutta.

– Sopeutuminen omiin etuoikeuksiin, ja muun maailman ongelmien sivuuttaminen, on ihmiselle ominaista. Teini-iässä monet havahtuvat tähän ristiriitaan, kasvava lapsi näkee asian kirkkaasti, mutta juuri silloin hänellä on hyvin vähän valtaa vaikuttaa mihinkään, Häkli kertoo.  

Näin käy myös Vuoden perheen Lauralle. Laura alkaa näkemään perheensä normaalin sijaan omituisena, ja hän haluaisi auttaa syrjäytettyjä ihmisiä.

Näytelmässä eletään Suomessa, jonka ympärille on rakennettu muuri. Sota ja vaaralliset asiat kuten syrjäytyneet ihmiset ovat muurin takana.

– Täällä Lappeenrannassa asumme niin ikään pian muurin vieressä, Häkli pohtii näytelmän ajankohtaisuutta.

Näyttelijöiden nelinpeli on yhtä juhlaa

Vuoden perheessä Pienellä näyttämöllä nähdään vain neljä näyttelijää: Samuli Punkka, Volter Ilmari Putro, Antti Saarikallio ja Aino Sirje.
– Harjoitusprosessi on ollut luova ja inspiroiva. Näyttelijänelikko sekä koko suunnittelijaporukka, ovat puhaltaneet yhteen hiileen, Häkli kertoo.  

Vuoden perheeltä yleisö voi odottaa hassuttelevaa rallia, joka ei ota itseään kovin todesta.  
– Näytelmä kannattaa tulla katsomaan, sillä näyttelijöiden nelinpeli on yhtä juhlaa ja tilanteet välillä riemastuttavan pöhköjä. Esitys on yhteiskunnallinen, vaan ei ryppyotsainen.

Vuoden perhe
 
Ensi-ilta 1.4.2023 klo 19 Pienellä näyttämöllä
Lappeenrannan kaupunginteatterissa

Käsikirjoitus: Aino Pennanen
Ohjaus: Maia Häkli
Lavastus: Mimmi Resman
Puvustus: Päivi Hanttu-Lindström
Kesto: noin 1h 45 min sis. väliajan
Näyttelijät: Samuli Punkka, Volter Ilmari Putro, Antti Saarikallio ja Aino Sirje
Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.