Hyppää pääsisältöön
Marja Jähi-Salo / 27.02.2026

Lahjakkaan kirjailijan huikea taidonnäyte uudesta tyylilajista – Linnea Kuuluvaisen lyyrinen trilleri Hukkumisleikki ilmestyy maaliskuussa

Metsän peitto -arvostelumenestysesikoisestaan tunnetun Linnea Kuuluvaisen toinen romaani on sekä juonellisesti että kielellisesti kuin jatkuvasti eteenpäin vyöryvä aalto. Hukkumisleikki ilmestyy 16.3. ja sen julkaisee Gummerus.

 

Kuvassa on violettia ja tummaa kuviopintaa seka vaaleita eri kokoisia kuplia. Kuva on osa kirjan kannesta.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Gummerus

 

Meri oli pukeutunut burgundinpunaiseen. Kesäleninki hyökyi aallokossa aivan Orakarin saaren edustalla. Pitkä helma huljui, kietoutui hyrskyihin niin kuin se oli edellisiltana takertunut sääriin tanssin pyörteissä, mutta kangas ei voinut nuolla kylmää vettä samoin kuin se oli nuollut naisen lämmintä ihoa.

Turkulaisessa antiikkiliikkeessä työskentelevä Juulia on vaarassa hukkua ja hukuttautua suruun. Äiti on saattohoidossa, ja toisiaan lohduttaakseen he vajoavat yhteiseen kuvitelmaan, jossa kaikki on yhä hyvin. Yksin ollessaan Juulian leikit kääntyvät itsetuhoisemmiksi. Missä menee rakkauden ja leikin raja? Entä kuka on antiikkiliikkeeseen yllättäen ilmestyvä Uula ja voiko mieheen luottaa?

Hukkumisleikki on vangitseva ja tiivistunnelmainen romaani, joka käsittelee hukkumisen ja hukuttautumisen kautta muun muassa surua, äiti–tytär-suhdetta, lähisuhdeväkivaltaa ja syömishäiriötä. Samalla se on lahjakkaan kirjailijan taidonnäyte uudesta tyylilajista. Linnea Kuuluvainen halusi toisella romaanillaan uudistaa psykologisen trillerin genreä ja luonnehtii romaania lyyriseksi trilleriksi.

- Halusin osoittaa, että on mahdollista kirjoittaa juonivetoisesti ja koukuttavasti, mutta tinkimättä kaunokirjallisen kielen tasosta. 

Linnea Kuuluvaisen (s. 1996) esikoisromaani Metsän peitto (2024) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokas, ja sen käännösoikeudet on myyty viiteen maahan. Hän asuu perheensä ja kolmen koiran kanssa Turun lähistöllä Ruskolla.

Linnea Kuuluvainen: Hukkumisleikki, Gummerus
Ilmestyy 16.3. painettuna, e- ja äänikirjana, lukija: Anniina Piiparinen

https://gummerus.fi/