Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.06.2022

Lahden kansainväliseen kirjailijakokoukseen saapumassa yli 70 osanottajaa

Yli 70 kirjailijaa ja muuta alan ammattilaista kokoontuu viikon lopulla jälleen Lahteen. Kansainvälinen kirjailijakokous järjestetään nyt 30. kerran, ensimmäinen kokous pidettiin vuonna 1963.

– Tämänkertaiseen kokoukseen saapuu 14 ulkomaista kirjailijavierasta yli kymmenestä Euroopan maasta sekä Japanista. Vieraina ovat muiden muassa Puolassa pakolaisena asuva ukrainalainen Iryna Tetera, korealais-japanilainen Miri Yu ja espanjalainen Juan Jacinto Muños Rengel. Hekin alustavat keskusteluja, jotka käydään perjantaina ja lauantaina 17.–18.6. Lahden uudessa kulttuurikeskus Malskissa.

 

Kuvassa on punatiilinen Malskin rakennus ja katua, jossa on vihreitä puita.

Kokouksen keskustelut käydään Lahden uudessa kulttuurikeskus Malskissa. Kuva: Johannes Wilenius

 

Keskustelut käydään kokouksen Rivien välissä -teeman pohjalta. Puheenjohtajina toimivat kirjailija Marjo Heiskanen ja kirjailija, toimittaja Karo Hämäläinen. Keskustelut ovat avoimia yleisölle, samoin kuin kokouspäivien aikana eri puolilla kaupunkia järjestettävät proosamatinea, open mic sekä kansainvälinen runoilta.

Kokouksen avaussanat pe 17.6. lausuu kulttuuriministeri Petri Honkonen (nettilinkin välityksellä).

Juhlakokouksen suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, runoilija Jenni Haukio.

Krimillä vuonna 1982 syntynyt, mutta opiskelujensa jälkeen Kiovassa asunut ja työskennellyt Iryna Tetera on kirjoittanut muun muassa menestysromaanin Kiova – New York (2016). Hän on maassaan myös tunnettu televisiokasvo.

Miri Yun (s.1968) vanhemmat olivat korealaissyntyisiä, mutta Miri Yu syntyi Japanissa. Hän asuu Fukushimassa ja kirjoittaa japaniksi, mutta on Etelä-Korean kansalainen. Hänen suuren amerikkalaisen National Book Awardin vuonna 2020 saanut romaaninsa Tokyo Ueno Station ilmestyy ensi vuoden alussa suomeksi Sammakon kustantamana ja Raisa Porrasmaan kääntämänä.

Juan Jacinto Muñoz Rengel (s. 1974) on sekä kotimaassaan että kansainvälisesti palkittu espanjalainen kirjailija. Häntä on verrattu sekä Jose Luis Borgesiin että Italo Calvinoon, ja Nobel-palkittu José Saramago on ylistänyt hänen tuotantoaan. Malagassa syntynyt mutta Madridissa asuvalta kirjailijalta on julkaistu suomeksi romaani Luulosairas palkkamurhaaja (Moebius 2020, suom. Satu Ekman).

Ulkomaisia vieraita tulee myös Pohjois-Makedoniasta ja Kreikasta. Pohjoismakedonialaisen Goce Smilevskin romaani Freudin sisar ilmestyy suomeksi tänä syksynä (Siltala, suom. Tero Valkonen). Ateenalainen Christos Ikonomou on monasti palkittu prosaisti. Suomeksi häntä on julkaistu antologiassa Kasvotusten (Enostone 2021, koonnut ja suomentanut Riikka Pulkkinen).

Iso-Britanniasta kokoukseen saapuu yksi maansa isoimmista spoken word -runouden tähdistä, englantilainen Joelle Taylor. Italialainen Lorenza Natarella puolestaan on maansa tunnetuimpia sarjakuvataiteilijoita. Hän on julkaissut sarjakuvaromaaneja, muun muassa Maria Callaksen elämäntarinan kertovan Sempre Libera (2017).

Lisäksi mukana kokouksessa ovat muiden muassa Yolanda Castaño (Espanja/Galicia), Tabish Khair (Intia/Tanska) ja Inga Žolude (Latvia).

Kotimaisista osallistujista keskusteluissa alustavat Marisha Rasi-Koskinen, Sirpa Kyyrönen, Sami Sillanpää ja Lars Sund.

Yleisöohjelma:

https://www.liwre.fi/liwre-2022-ohjelma/