Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.12.2022

Kuvataidekriitikko Sanna Lipposelle E.J.Vehmas -arvostelijapalkinto

Suomen Kulttuurirahaston E. J. Vehmas -palkinto myönnetään vähintään joka kolmas vuosi etevälle taidearvostelijalle. Tänä vuonna palkinnon saa kuvataidekriitikko Sanna Lipponen. Palkinnon arvo on 20 000 euroa.

 

Sanna Lipponen (s. 1985) nousi kirjoittajana esiin vuonna 2014 toimintansa aloittaneesta EDIT-mediasta, jonka perustajiin hän kuuluu. EDIT monipuolisti kuvataiteeseen keskittyvien verkkolehtien tarjontaa jutuilla, joissa taidetta ja taiteilijoita lähestyttiin välittömillä, mutta asiantuntevilla haastatteluilla, esseillä ja kritiikeillä.

 

Kuvassa on Sanna Lipponen mustassa mekossa taustallaan ikkuna, jonka vasemmalla puolella on viherkasvi.  Oikealla on seinällä maalaus alla ruskea kaappi.

Sanna Lipponen Taidekoti Kirpilässä. Kuva: Riitta Supperi

 

Viime vuosina Lipposen tekstejä on julkaistu EDITin lisäksi muun muassa Helsingin Sanomissa ja Imagessa. Hänen tuotantoonsa kuuluvat myös katalogiesseet. Lipposen ammattikuvan kehittyminen kuvaa hyvin nykykritiikin kirjoittamisen vaativuutta: valmiiden työurien puuttuessa Lipponen on luonut oman persoonallisen tiensä kuvataidearvostelijana.

Kirjoittajana Lipponen käsittelee laajasti eri taidelajeja maalaustaiteesta installaatioon, veistokseen ja tekstiilitaiteeseen. Päivälehtikriitikolle taito lähestyä monipuolisesti eri taiteenlajeja on elintärkeä. Erityistä osaamista vaatii vielä kartoittamattoman nykytaiteen sanoittaminen selväsanaisesti suurelle lukijakunnalle.

Lipposen kirjoittajaääni on avoin ja lukijan kokemukselle tilaa jättävä: kirjoittajana hän ei lukitse teosten merkityssisältöjä tai tulkintatapoja vaan uskaltaa kirjoittaa auki taiteen kokemisen omakohtaisuuden. Lipponen tunnetaan erityisesti materiaalisensitiivisestä otteesta, jossa kriitikko peilaa omaa kokemustaan suhteessa teoksen ominaisuuksiin. Lopputuloksena on teoksen henkeä hengittävä teksti. Tämä kriitikon kokemuksesta ponnistava ilmaisu on vakiintunut Lipposen tunnistettavaksi piirteeksi kuvataidearvostelijana.

Suomen Kulttuurirahasto myöntää E. J. Vehmas-palkinnon vähintään joka kolmas vuosi taidearvostelijalle, erityisesti kuvataidearvostelijalle. Viimeksi sen ovat saaneet Camilla Granbacka (2019) sekä Sini Mononen ja Harri Kalha (2017). Sanna Lipposelle palkinto luovutettiin 16.12.2022 Taidekoti Kirpilässä Helsingissä.

E. J. Vehmaksen rahasto on perustettu kunnioittamaan professori E. J. Vehmaksen elämäntyötä taidearvostelijana. Rahaston peruspääoma muodostuu varoista, jotka Suomen arvostelijain liitto vastaanotti lahjoituksena Sara Hildéniltä ja luovutti Suomen Kulttuurirahastolle vuonna 1972.