Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.11.2021

Kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen teos on Vaasan uusi maamerkki

Vaasan kaupungin sisääntulo on saanut uuden ilmeen Hietalahdessa vastavalmistuneen julkisen veistoksen myötä. Kirsi Kaulasen kahdeksanmetrisessä teräsveistoksessa on vaikutteita Merenkurkun saaristosta ja se toimii kestävänä maamerkkinä. Teoksen valaisulla tavoitellaan viihtyisyyttä kaupunkiympäristöön. Uusi taideteos paljastettiin perjantaina 12.11.2021.

Kuvanveistäjä Kirsi Kaulasen veistos on nimeltään De Geer ja se on saanut nimensä Merenkurkun saariston aaltomaisten moreenikenttien mukaan. Kahdeksanmetrinen, maalatusta ruostumattomasta teräksestä valmistettu taideteos on kunnianosoitus Vaasan seudulla sijaitsevalle Merenkurkun saaristolle.

 

Kuvassa on tummalla taustalla on valkoisella ja lilalla valaistu nauhamainen tilataideteos.

De Geer. Kuva: John Råholm

 

Veistos sijaitsee moottoritien päähän rakennetussa Kauppapuistikon kiertoliittymässä, joka ohjaa liikennettä torin, keskussairaalan ja Malmönkadun suuntaan.

– Koska teos sijaitsee keskeisellä paikalla kaupungin yhdellä sisääntuloväylällä, halusimme sen ilmaisevan jotain oleellista Vaasasta ja yleensä alueesta, jolle tulija saapuu sekä toivottaa hänet tervetulleeksi kaupunkiin, kertoo museotoimenjohtaja Elina Bonelius Vaasan kaupungin museoista.

Uusi taideteos paljastettiin perjantaina 12.11. Vaasassa.

Kasvun vaikutelmaa lisätään valaisulla

Veistos De Geer rakentuu samankaltaisista ja eri kokoisista piirustuksellisista renkaista, jotka muodostavat veistoksen muodon.

– Veistos kuvaa merimaiseman raidallisuutta ja maankohoamisen seurauksena syntyviä uusia saaria. Isomman muodon sisällä on pienempiä renkaita kuvaamassa syntymisen ja kasvun vaikutelmaa, kuvailee kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen.

Veistokseen lisätään elävyyttä muuntuvalla valolla. Sillä saadaan aikaan hienovarainen liike, joka korostaa teoksen kasvusuuntia. Valaisulla tavoitellaan myös viihtyisyyttä kaupunkiympäristöön, koska julkinen veistos on osa asukkaiden arkisia kulkureittejä.

– Valaisu lisää hyvinvointia ja turvallisuutta erityisesti pimeällä ajanjaksolla. Valaisussa käytetyt ratkaisut ovat energiatehokkaita ja minimoivat valosaasteen, kertoo Kaulanen.

Veistoksen valosuunnittelun on tehnyt Sara Leino, jonka kanssa Kirsi Kaulanen on tehnyt useita julkisia hankkeita yhdessä.

Palkittu kuvanveistäjä

Presidentti Mauno Koiviston muistomerkistä järjestetyn suunnittelukilpailun voittanut Kirsi Kaulanen on suunnitellut useita julkisia veistoksia mm. Kotkan ja Porvoon kaupunkeihin sekä Helsingin musiikkitaloon, Annantaloon, Kalasatamaan ja Aalto-yliopistoon. Kaulanen on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2004 sekä opiskellut Tallinnan, Kankaanpään ja Lapin taidekouluissa.

Vaasan kaupungin vuonna 2020 järjestämässä kutsukilpailussa pyydettiin taiteilijoilta luonnosta uudesta julkisesta veistoksesta. Valinnan teki arviointiryhmä, joka koostui Vaasan kaupungin museoiden, teknisen toimen sekä Veljekset Gröndahlin säätiön edustajista. Vaasan 158. julkinen taideteos on hankittu Veljekset Gröndahlin säätiön rahoituksella.