Pirjo Tuomisen samannimiseen menestysromaaniin (Tammi, 2024) pohjautuva lämminhenkinen Kurtturuusut on kiinnostanut yleisöä valtavasti. Näytelmä kuvaa iäkkäämpiä naisia totutusta poikkeavalla tavalla: ei sairauksien tai isoäitiyden kautta, vaan ystävyyden ja elämän intohimon näkökulmasta. HKT:n pienellä näyttämöllä 4. helmikuuta ensi-iltansa saavalle komedialle on luvassa lisänäytöksiä keväälle ja jatkoa syyskaudelle.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Paula, Eini, Erika ja Sirkka kutsuvat itseään kurtturuusuiksi. Edustavathan he haitallisena pidettyä vieraslajia, seitsemänkymppisiä leskinaisia. Ystävysten viikoittaiset kokoontumiset saavat odottamattoman käänteen, kun Paula ehdottaa Tinderin kokeilemista. Nelikko päättää antaa rakkaudelle mahdollisuuden. Kun toiveet sanotaan ääneen, elämä alkaa yllättäen vastata niihin.
Näytelmän dramatisoinut ja ohjannut Miika Muranen pitää Pirjo Tuomisen Kurtturuusuja poikkeuksellisena teoksena sen näkökulman vuoksi. Romaani nostaa päähenkilöiksi neljä 70-vuotiasta naista ja kuvaa heitä totutusta poiketen – ei sairauksien tai isoäitiyden kautta, vaan ystävyyden ja elämän intohimon näkökulmasta.
“Tähän hyvän mielen teokseen oli mahtavaa tarttua dramatisoijana ja ohjaajana. Meillä ei kauheasti nähdä tämän ikäisiä naisia aktiivisina toimijoina teatterin lavalla ja kuitenkin katsomoissa heitä istuu paljon. Uskon, että tällaiselle esitykselle on kysyntää.”
Ohjaajan ennustukset näyttävät käyvän toteen, sillä Kurtturuusuille on jo avattu lisää esityksiä myyntiin keväälle. Suuren kysynnän vuoksi näytelmä saa jatkoa myös syyskaudelle 2026.
“Luvassa on lämminhenkinen komedia, jossa naisnelikko päättää vielä kerran heittäytyä ja etsiä rakkautta elämäänsä. Uskallan luvata iloa, lämpöä, naurua ja koskettavuuttakin. Tämä meidän esityksemme olkoon maljan kohotus kaikille ystäväporukoille, upeille naisille ja rohkeudelle rakastaa!” Muranen kuvaa.
Kurtturuusuina nähdään Helena Haaranen, Sari Havas, Aino Seppo ja Leenamari Unho. Muissa rooleissa esiintyvät Pekka Huotari, Lasse Karkjärvi, Santeri Kinnunen, Vappu Nalbantoglu ja Mikko Vihma.
Miika Muranen on ohjauksen lisäksi myös dramatisoinut teoksen. Dramaturgina on toiminut Sanna Niemeläinen. Esityksen lavastuksesta vastaa Katariina Kirjavainen, pukusuunnittelusta Laura Dammert ja valo- ja videosuunnittelusta Mika Haaranen. Äänisuunnittelusta vastaa Ville Leppilahti ja naamioinnin suunnittelusta Aino Hyttinen.
