Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.09.2022

Kulttibändi Honey B & T-Bones julkaisee Buzzing! Vol. 2 -studiolevyn lokakuussa

Honey B & T-Bones julkaisee 40-vuotisen taipaleensa kunniaksi toisen osan juhlalevykokonaisuudestaan. Uusista kappaleista koostuva studioalbumi Buzzing! Vol. 2. on saatavana sekä cd:nä että digitaalisena levynä perjantaina 28.10.2022. Yhtye julkaisi kesällä retrospektiivilevyn Buzzing!, joka koostuu uudelleen versioiduista suosikkibiiseistä triomuodossa soitettuina. Nyt julkaistava Buzzing! Vol. 2 sisältää pelkästään uusia kappaleita ja se on levytetty yhtyeen täyskokoonpanolla.

Kuvassa on Aija Puurtinen kumartuneena eteenpäin ja Esa Kuloniemi soittamassa kitaraa mustissa vaatteissa.

Kuva: Pasi Rytkönen

 

Perustajajäsenten Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen kvartetissa toimii aistikkaasti ja tarvittessa rouheasti groovaava komppi: heidän rumpuja soittava poikansa Mooses Kuloniemi sekä basistina jo kymmenettä vuottaan kokoonpanossa vaikuttava Pekka Rajamäki. Aija Puurtisen omaleimainen laulu ja Esa Kuloniemen värikylläinen kitarointi muodostavat kokonaisuuden, jonka varaan yhtyeen soundi on perustunut alusta saakka. Pariskunnan pelottomat, monen eri tyylilajin parissa toteuttamat kokeilut tuottavat hengittävää kerroksellisuutta, jonka kuulokuva on kypsä ja kokonaisuus eheä.

Lopputuloksena uudella Buzzing! Vol. 2 -albumilla äänessä on omaleimainen genrehybridi. Honey B & T-Bonesin hienovarainen eri tyylien keitos toimii monipuolisena alustana levyn kappaleiden tarinoille, jotka ovat välähdyksiä erilaisista elämäntilanteista.  “Olemme työstäneet tätä kokonaisuutta parin vuoden ajan ja nyt kuultavaksi valikoitui kahdeksan kappaletta”, Esa Kuloniemi kertoo. ”Tällä levyllä Aija vastaa kaikesta sävellystyöstä ja valtaosasta sanoituksistakin. Laulaja-lauluntekijä Emma Raunio kirjoitti yhden tekstin ja minä yhden”, Esa jatkaa.

 

Kuvassa on värikäs piirrosmainen levyn kansi, jossa on Aija Puurtinen laulaa.

Osa levyn kannesta. Kuva: Kennosto Records

 

Aija Puurtinen kuvailee Buzzing Vol. 2. -kokonaisuuden teemoja seuraavasti: ”Esimerkiksi kappaleessa Missing aiheena on läheisen katoaminen, mistä huolimatta kertomuksen minähenkilöllä on vahva usko, että menetys ei ole lopullinen. Menopala Shake the Dust from Your Feet kehottaa karistamaan harteilta vähättelyn painolastin. Loukkauksia ei pidä ohittaa, mutta ei myöskään antaa niiden määrittää omaa elämää.”

Sanoitusten tiedostavuus ulottuu myös ympäristökysymyksiin. Aija jatkaa: “Bee Bee Pollinator on jopa hieman zztopmaisesti toteutettu ylistys mehiläisille ja muille uhanalaisille pölyttäjille, noille tärkeille ahertajille, joiden työlle merkittävä osa ekosysteemimme monimuotoisuudesta perustuu.”

Levyn kahdella kappaleella vierailee kosketinsoitinvirtuoosi Seppo Kantonen ja yhdellä nouseva, nuoremman sukupolven slidekitara-ässä Marko Karppi. Levy taltioitiin Mimix-studiossa ja sen äänitti, miksasi ja masteroi Jyri Sariola.

Buzzing! Vol. 2 levyn julkaisee Kennosto Records ja vinyyliversion Emsalö Records. Molemmat jakelee Suomen Musiikkipiste.

Soittajat

Aija Puurtinen, laulu + koskettimet kappaleissa Full Bottle ja Sunrise
Esa Kuloniemi, kitara
Mooses Kuloniemi, rummut
Pekka Rajamäki, basso
Seppo Kantonen, koskettimet, kappaleissa Freaking Out ja Colors
Marko Karppi, slide-kitara, kappaleessa Soul Button

Kappalelista

1. Full Bottle (Säv. & san. Aija Puurtinen)
2. Shake The Dust From Your Feet (Säv. Aija Puurtinen, san. Emma Raunio)
3. Freaking Out  (Säv. & san.  Aija Puurtinen)
4. Sunrise  (Säv. & san. Aija Puurtinen)
5. Missing  (Säv. & san. Aija Puurtinen)
6. Colors  (Säv. & san. Aija Puurtinen)
7. Bee Bee Pollinator  (Säv. Aija Puurtinen, san. Esa Kuloniemi)
8. Soul Button  (Säv. & san. Aija Puurtinen)

https://www.hbtb.net/

Keikat

30.09. Helsinki, Malmitalo
28.10. Tampere, Tampere-talo
02.12. Helsinki, Bar Loose
03.12. Tampere, TTT-klubi