Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 25.01.2022

Kultakauden taiteilijoiden rakastettuja puutarhoja ja hyönteisten näkökulmia Järvenpään taidemuseossa

Järvenpään taidemuseon vuoden 2022 päänäyttelyssä astutaan puutarhojen lumoon, hehkuvien kukkien, kasvien ja puiden äärelle, luontokadon ja ilmastokatastrofin varjossa.

Järvenpään taidemuseon näyttelyssä 13.2.-28.8.2022  nähdään kultakauden ja myös nykytaiteilijoiden maalauksia ja kuvia rakastetuista puutarhoistaan.

Eero Järnefelt, Pioneja 1919, öljy, Järvenpään taidemuseo. Kuva: Matias Uusikylä

Suomen taiteen kultakauden ajan taiteilijoiden rakastetut maalaukset ja kolme nykytaiteilijaa kutsuvat levähtämään, virkistymään ja nauttimaan, ja avaavat näkymiä elämän edellytyksiin, hyönteisiin, pieneen mittakaavaan, ja ihmisen ja luonnon suhteeseen.  Ihminen sekä vaalii, nauttii ja kasvattaa, mutta myös tuhoaa, muuttaa ja kadottaa.     

Näyttelyssä nähdään Eero Järnefeltiltä, Venny Soldan-Brofeldtilta, Helene Schjerfbeckiltä, Pekka Haloselta, Magnus Enckelliltä ja Albert Edelfeltiltä. Lisäksi mukana on kolme nykytaiteilijaa: Liisa Hilasvuori, Tamara Piilola ja Pasi Rauhala.  

Pasi Rauhalan teos on puutarhamainen 3D-animaatio, jossa on Lauri Wuoloion äänimaailma.

Pasi Rauhala, EeroWasHere, animaatio ja havainnekuva. Kuva: Pasi Rauhala

Pasi Rauhalalta nähdään aivan uusi, tähän näyttelyyn luotu Eero Järnefeltin maalauksesta inspiroitunut puutarhateemainen 3D-animaatio, jossa on Lauri Wuolion äänimaailma. Liisa Hilasvuorelta esille tulee uusia keramiikkainstallaatioita ja Tamara Piilolalta teoksia, joita ei aikaisemmin ole nähty pääkaupunkiseudun näyttelyissä.

Liisa Hilasvuoren Häviävien joukkue on keramiikkainstallaatio.

Liisa Hilasvuori, Häviävien joukkue. yksityiskohta. Kuva:  Liisa Hilasvuori

 

Näyttely Ihmisille ja kuoriaisille - Puutarhan salaisuus on esillä Järvenpään taidemuseolla 13.2.-28.8.2022.