Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 23.06.2019

Kristo Salminen belgialaisena etsivänä Idän pikajunan arvoituksessa

Suomenlinnan kesäteatterissa esitetään Idän pikajunan arvoitus ja pääosaa, Hercule Poirot'n roolia tähdittää Kristo Salminen. Kysyin pari juttua monsieur Poir... Kristo Salmiselta?

1. Kuinka sinusta tuli Hercule Poirot?

- Ohjaaja Juha Kukkonen soitti ja kysyi mua rooliin. Olin juuri jäänyt pois vakituisesta kiinnityksestä Kansallisteatterista ja tuntui hienolta päästä Suomenlinnaan, jossa en ollut näytellyt vuosikausiin.

2. Miten valmistauduit rooliisi?

- Miettimällä, että millaisiksi ne viikset ehtii kasvaa tv-kuvausten aiheuttamien rajoitusten vuoksi! Vakavasti sanoen opettelemalla tekstiä ja haastattelemalla belgialaista ystävääni, kuullakseni vähän puhetapaa ja löytääkseni sitä belgialaista fiilistä.

3. Mikä oli vaikeinta/helpointa?

- Vaikeinta oli valtava tekstimäärä ja sen sisäistäminen sekä siirtyminen sisätiloista lämpimästä yhtäkkiä Suomenlinnan linnakkeen jäätäviin olosuhteisiin. Nyt tosin, lämpöä on välillä jo liikakin.  Helppoa on ollut työskennellä niin mahtavan ja kannustavan porukan kanssa!

 

Kuva on Kristo Salmisesta, joka näyttelee Hercule Poirotia Suomenlinnassa. Salmisella on päällään tumma puvun takki ja valkoinen paita. Kuvassa näkyy hieman puvun kaulusta ja solmiota. Salmisella on päässään silmälasit ja vähän hiuksia päälaella sekä viikset.  Kasvot ovat hiukan varjossa.  Tausta on paikoin. tumman sininen

Kuva:  Mitro Härkönen

 

4. Vaimosi, Johanna Kokko näyttelee samassa näytelmässä ollen kreivitär Andrenyi ja johon Poirot rakastuu – millaista on olla oman vaimon kanssa samassa näytelmässä?

- Hyvä näyttelijän kanssa on hyvä näytellä. Lounastauolla voidaan sitten pikku paniikeissa suunnitella lastenhoitokuviota.

5. Kerro jokin tapaus harjoitusajalta?

Ohjaaja nousi penkille nähdäkseen saadakseen paremman näkökulman ja seuraavassa sekunnissa katosi ryminällä rivien väliin. Hetken luulin, että kävi pahasti mutta päästiin säikähdyksellä.
Mieleen on myös jäänyt harjoituksissa yhtäkkiä junan vieressä seisovat aasialaiset turistit. Kyltit eivät portilla olleet vielä aivan ajan tasalla.

Kiitos haastattelusta Kristo!

 

Kini Laine